Kontribuutioni hyvitysmaksukeskusteluun

Suurin keskustelu ollaan jo varmaan käyty ja hassusti keskustelu käydään jälleen silloin, kun on liian myöhäistä ja päätökset on tehty. Hyvitysmaksua laajennettiin siis tällä erää ulkoisiiin kovalevyihin, vaikka tavoitteena oli saada vielä suurempi laitekanta.

Mitä kaikkea ongelmia hyvitysmaksun laajentamisessa on? Yksi ongelma on, että se helposti antaa kilpailuedun tietyille laitteille suhteessa toisiin ellei sitä laajenneta ihan kaikkiin tallenusalustoihin, mikä taas ei ole kovin perusteltua. Tallentavan digiboksin hyvitysmaksun voi nykyään kiertää ostamalla tallentava digiboksi, johon ostetaan itse erillinen kovalevy. Mp3-soittimia saa nykyään jo muistikorttipaikalla (esim. Sansa Clip+), joten ostamalla laitteen, jossa on muistikorttipaikka, voi kiertää hyvitysmaksua. Jos hyvitysmaksu taas laajennettaisiin tiettyihin esim. älypuhelimissa käytettäviin muistikortteihin, niin ongelmaksi nousee se, että niitä käytetään ristiin rastiin ties missä
laitteessa. Esim. microSD-kortteja menee nykyään kameroihin, puhelimiin, mp3-soittimiin, skannereihin ja ties mihin. Hyvitysmaksun laajentamista on erittäin vaikea perustella sen takia, että enää mitään tiettyä tallennusalustaa ei käytetä merkittävissä määrin yksityiseen kopiointiin vaan kaikkia käytetään vähän kaikkeen. Niiden ihmisten osuus, jotka joutuisivat maksamaan hyvitysmaksua, vaikkeivat hyvitysmaksun sisältävää tuotetta sellaiseen käytä, on kasvanut merkittävästi. Maksun maksattaminen näillä ihmisillä on epäreilua sille enemmistölle, joka ei käytä tallennusalustoja yksityiseen kopiointiin. On myös esitetty, että laissa ole ilmaisu “merkittävissä määrin” ei enää pätisi esim. ulkoisiin kovalevyihin, koska merkittävä osuus epämääräisyydestään huolimatta ei voi olla mikään vähäinen määrä, jota se nykyään alkaa jo olemaan, jos tarkastellaan mihin laitteita pääasiassa käytetään. Tekijänoikeusteollisuuden tutkimuksissa vain 29% mainitsee kavereilta ja perheenjäseniltä kopioimisen kopiointitapahtuman lähteeksi, suurimmassa osasta kopiointeja lähteenä on hyvitysmaksun kannalta epäolennaisia lähteitä.

Sitten oikeudenhaltijoiden esittämät luvut (2mrd kappaletta vuodessa tms.) yksityisestä kopioinnista ovat vähän niin ja näin. Laittomasti tehdyt kopiot eivät kuulu hyvitysmaksun piiriin eivätkä myöskään kappaleet, joista on jo lisenssimaksut maksettu. Tuohon määrään on taatusti laskettu myös laitonta kopiointia sekä lisensoituja musiikkikappaleita. Ja vähintäänkin ns. format shifting ja time shifting kopiointi eli esim. omien cd-levyjen rippaaminen tietokoneelle tai digiboksin ajansiirtoa varten tehty kopionti, joiden ei pitäisi olla hyvitysmaksun piirissä olevaa kopiontia, koska on hyvin vaikea osoittaa, että tuosta olisi mitään haittaa oikeudenhaltijoille, kun materiaalista on joko kerran maksettu tai sitten sen katseluajankohtaa vain siirretään. Plus noiden tutkimusten luotettavuus on koko ajan paljon vaikeampi todentaa, koska kuluttajat eivät itsekään tiedä, että ovatko heidän
biisinsä laittomista lähteistä vai ei. Ja kopiointitutkimukset tekee tekijänoikeusjärjestöt itse, mikä on ihan käsittämätön viritelmä. Ne pitäisi ehdottomasti saada puolueettoman toimijan tekemäksi.

Minusta on outoa, että Teosto &co. lähtee siitä oletuksesta, että se aiempi hyvitysmaksujen taso oli ns. normaalitaso ja siihen pitäisi päästä takaisin. Eihän missään olla määritelty, että mikä on hyvä ja kohtuullinen hyvitysmaksun taso. Ja kun kyseinen ryhmittymä heittelee virheellisiä lukuja tyyliin yksityisen kopioinnin taloudellinen arvo on 2 miljardia euroa, niin olisi se aika outoa, että se n. 10 miljoonaa olis heille riittävä, koska heiltähän uupuu vielä 1990 miljoonaa menetettyjä tuloja tuonkin jälkeen. On myös syytä ottaa huomioon, että entisaikaan kuluttajille myytiin kertakäyttöisiä tallennusvälineitä, joista tuli jatkuvasti rahaa, mutta nykyään yhtä tallennuslaitetta voidaan käyttää vuosia ja vuosia ja esimerkiksi muistikorteille annetaan jopa elinikäinen takuu usealta valmistajalta. Kun alustoja ei ole tarvetta ostaa koko ajan lisää, niin on selvää, että rahavirta hyvitysmaksuista ei voi jatkua samanlaisena.

Jos jonkinlaista kulttuuriveroa tahdotaan periä, niin se pitäisi istuttaa suoraan tiettyjen tuotteiden arvolisäveroon ja pistää kattamaan kaikki kovalevyistä, nettiliittymistä, dvd-soittimista aina kaiuttimiin, koska kaikki em. teollisuuden alat hyötyvät merkittävästi yksityisestä kopioinnista. Puhutaan ns. positiivisista ulkoisvaikutuksista. Joskin vielä enemmän monet alat hyötyvät laittomasta kopioinnista, mutta sillä ei voi hyvitysmaksua perustella, koska laiton kopiointi ei ole tietystikään hyvitysmaksun alaista. Muutenhan se ei olisi laitonta. Jos hyvitysmaksun hajauttaisi tosi laajalle, niin sen prosentuaalinen osuus myyntihinnasta olisi niin pientä, ettei kuluttajalle koituva “haitta” olisi v-mäisen suuri. En tiedä onko tämäkään oikea tie, mutta mielestäni ainakin järkevämpi kuin nykyinen malli.

Toisaalta cd-, dvd-, digi yms. tuotteiden arvolisäveron voisi myös tipauttaa esim. yhdeksään prosenttiin, niin kuin kirjoilla. Tätä veroetua voitaisiin käyttää perusteena yksityisen kopioinnin sallimiselle. Voitaisiin romuttaa koko hyvitysmaksubyrokratia ja säästettäisiin huomattavan paljon aikaa ja vaivaa. Veroalennukset parantaisivat kotimaassa myytyjen tuotteiden menekkiä huomattavasti sekä saattaisi jossain määrin siirtää ulkomaiden nettikaupoista tilailua ihan kotimaahan. Myynti kasvaisi ja byrokratiassa säästettäisiin ihmisresursseja sen verta, että taiteen tukemiseen voisi heittää pari euroa lisää julkista rahaa. Miksei siirryttäisi tällaiseen malliin? Kaikki voittaa, suomalaiset kuluttajat, suomalaiset yrittäjät sekä taiteilijat.

Hyvitysmaksua ovat kerenneet käsittelemään jo esim. Osmo Soininvaara blogissaan kerran, jos parikin sekä Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Petteri Järvinen blogissaan, josta voi melkein suositella kaikkea aihetta käsitteleviä tekstejä, joita on hämmentävän paljon. Joskin Järvisen kanssa olen eri mieltä siitä, että digiboksille tallentaminen olisi ainoastaan time shiftingiä. Digibokseille pysyvä tallentaminen on suhteellisen yleistä tätä nykyään. Jos taas kiinnostaa lukea perustavampi selvitys koko järjestelmästä, niin Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi aiheesta syksyllä kattavan selvityksen, jonka ehdotusta numero 2 “Säilytetään nykyinen laitepohjainen hyvitysmaksujärjestelmä toistaiseksi” ei valtioneuvosto siltikään päättänyt noudattaa päätöksissään. Raportissa todetaan myös selkeästi, että järjestelmä ja sen legitiimiys on ongelmissa sen vuoksi, että laitekanta on suorastaan räjähtänyt käsiin, jonka vuoksi asia ei ole enää niin yksinkertainen kuin c-kasettien ja cd-levyjen aikaan.

Summasummarum, hyvitysmaksujärjestelmä on tullut nykyisessä muodossa tiensä päätökseen ja oli aika pohtia jotain uutta. Kulttuurin tukemista kannatan erittäin paljon, mutta nykyinen systeemi ei ole oikea tapa. Järvistä kompaten, nyt olisi ehkä korkea aika miettiä hyvitysmaksujärjestelmän kokonaisvaltaista uusimista ja harmonisoimista EU:n tasolla, josta taas olisi paljon muita hyötyjä ja monet EU:n sisäistä kaupankäyntiä haittaavat tekijät poistuisivat. Harmillisesti byrokratian rattaat – etenkin EU-tasolla – pyörivät pirullisen hitaasti. Jää nähtäväksi.

-Tero