Suomen päihdepolitiikka on naurettavaa pelleilyä osa 5 – nuuska ja sähkötupakka

Ajankohtaisessa kakkosessa oli juttua sähkötupakasta hiljattain. Olen myös kavereiden kautta kuullut ilmiöstä. Mielenkiintoinen ilmiö. Ajankohtaisesta kakkosesta opin myös, että nikotiinipitoisten nesteiden myynti on Suomessa kielletty. Nyt kuitenkin sähkötupakat ja niiden myynti verkkokaupoissa aiotaan kieltää Suomessa vuodenvaihteen jälkeen, koska Valviran mukaan esillepanokielto koskee myös tupakkatuotteiden jäljitelmiä. Asiasta enempi kirjoitteli Molex Mäkinen täällä.

Minua vähän hämmentää tuo asia. En tiedä onko Valviran tavoitteena ollut sähkötupakan myynnin lopettaminen vai onko kyseessä vain yksi kieltoasetus, jonka seurauksia ei ole osattu arvioida. Lopputulos kuulostaa kuitenkin typeryydeltä. Jos sähkötupakat haluttaisiin kieltää, niin mielestäni olisi nyt vähintäänkin osoitettava, että ne on oikeasti todella vaarallisia. Lähtökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että oletuksena se, että kaikki on kielletty, on myös todella typerä. Käytännön tasolla typerää tässä on se, että verorahoja ja työllisyyttä ajetaan nyt sitten pois Suomesta ja aiheutetaan turhia logistiikkakustannuksia ja sitä kautta päästöjä, kun kierrätetään tuotteita ulkomaiden kautta. En ymmärrä myöskään nikotiininesteiden kieltoa. Jos kerta meillä saa myydä nikotiinituotteita muissa muodoissa ja omaan käyttöön tilaaminen on sallittua ulkomailta, niin miksi ihmeessä niitä ei saisi myydä nesteenä?

Toinen outo käytäntö on nuuskakielto, jonka perusteluja EU olikin luvannut tutkia. Okei, kun kielto on asetettu voimaan, niin asiasta ei varmasti tiedetty niin paljon kuin nykyään. Nykyisten tutkimusten valossa on kuitenkin hankala nähdä, että miksi nuuskaaminen olisi vaarallisempaa kuin tupakointi. En näe, että nuuskan myyntikiellolle olisi enää perusteita. Sen lisäksi se vie myös verotuloja Suomesta ulkomaille ja omien kokemusten mukaan edes täällä sisämaassa eli Jyväskylässä nuuskaaminen ei ole mitenkään harvinaista, joten käyttäjiä löytyy kuitenkin merkittävä määrä.

Päihteiden käytön vähentämiseen pyrkiminen on hyvä juttu, mutta minusta sen täytyy tapahtua muilla keinoin kuin kielloilla, jos kyseessä on teot, jotka vahingoittavat vain tupakoijaa itseään. Haittaverot ovat hyvä juttu myös, jotta kustannukset julkiselle sektorille saadaan katettua. Valistus ja kasvatus riittää, ja jos ei riitä, niin entä sitten? Ei päihteetöntä yhteiskuntaa saada aikaan kuitenkaan, mutta haittoja voidaan minimoida. Pidän kuitenkin ihmisen vapautta valita tärkeänä asiana, jos siinä samalla ei vahingoita muita tai ympäristöä.

P.S. City-lehden sivuilla kivasti linkataan tekstiini. Olkoonkin, että otin nuo päästöt tekstissä esille, niin en oikeasti näe niitä isossa mittakaavassa kovinkaan relevanttina argumenttina tässä asiassa. Enemmänkin periaatteen tasolla on typerää aiheuttaa turhia päästöjä kuten kierrättämällä tuotteita väkipakolla jonkun toisen maan kautta, jos niitä kerta postilla saa tilattua tänne sitten sieltä toisesta maasta.

Advertisements