Opiskelijat ja oikeiston itku tulorajoista

Ylioppilaskunnissa on käynnissä taas kampanjointi edustajistovaalien tiimoilta. Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) vaalikonekin on avattu. Vaalikone oli mielestäni suhteellisen huono eikä siellä kyllä ollut erityisen paljon sellaisia kysymyksiä, jotka olisivat tehneet eroja eri ryhmien välille. Suhtautuminen opiskelijoiden tulorajoihin oli kuitenkin yksi tämmöinen kysymys, joka toi nopealla vilkaisulla ehdokkaiden ja ryhmien eroja esiin. Kysymys kuului näin:

Mitä opintotuen kehittämistavoitteita pitäisi ajaa seuraavaksi? Valitse mielestäsi kaksi ensisijaista vaihtoehtoa.

  • Tulorajojen korotus
  • Opintolainaosuuden korotus.
  • Opintorahan korotus.
  • Asumislisän vuokrakaton korotus.
  • Asumislisän irrottaminen opintojen etenemisestä.
  • Asumislisä ympärivuotiseksi.
  • Huoltajakorotus.
  • Osa-aikaisen opiskelun mahdollistaminen esim. sairastaessa.
  • Ei mitään, opintotuki on hyvä juuri nyt.

Yllättäen oikeistoryhmien ehdokkaat – olivat ne puoluepoliittisesti sitoutuneita tai vain sinne kallellaan – olivat melko usein sitä mieltä, että opiskelijoiden tulorajoja täytyisi korottaa. Oikeiston mielestä tulorajat “rankaisevat” opiskelijoita työnteosta. Vähän varmaan samaan malliin kuin työttömiä “rankaistaan” työnteosta ottamalla tukia pois. Jos nyt ei keskitytä eri tukimuotojen kannustinloukkuongelmiin (joita todellakin on ja niitä käsittelee mainiosti esimerkiksi Osmo Soininvaara kirjassaan SATA-komitea), niin en ole koskaan ymmärtänyt rinnastusta rangaistukseen, koska kyse on yksinkertaisesti tarveharkinnasta, joka kuuluu myös osittain opintotukeen. Eli jos nähdään, että opiskelijan tulot ovat riittävän suuret, niin hän ei tarvitse yhteiskunnan tukea, tai ainakaan täysimääräisenä. Sitä on tarveharkintaisuus.

Miksi sitä tarveharkintaisuutta sitten on? Yksinkertaisesti siksi, että se nyt on vaan monesti järkevämpää kohdistaa ne tuet niille ihmisille, jotka niitä eniten tarvitsevat. Tässä tapauksessa opiskelijoille, jotka eivät käy merkittävän paljoa töissä. Se, ketkä ovat oikeutettu opintotukiin ja kuinka monella kuukaudelle, näkyvät kätevästi KELAn nettisivuilta. Yhteiskunta on siis päättänyt, että normaali opiskelija, joka nostaa yhdeksältä kuukaudelta tukia, on oikeutettu tienaamaan 11 850 euroa vuodessa ennen kuin häneen kohdistetaan tarveharkintaa ja otetaan tukia pois. Ihminen, joka tienaa jotain yli 22300 euroa vuosi, ei taas ole oikeutettu enää lainkaan opintotukiin. Tarveharkintaa.

Mitä tuo tarveharkinnan olemassaolo säästää yhteiskunnan rahaa tai kuinka paljon sen poistaminen maksaisi? SYLlin sivujen mukaan tuon tarveharkintaisuuden poistaminen kokonaisuudessaan maksaisi 300 miljoonaa euroa vuodessa. Opintotuen kokonaismäärä on 826 miljoonaa euroa asumislisineen, joten kyseessä on oikeasti aika iso summa. Opintorahan korottaminen on 10 eurolla maksaisi 14 milj. euroa vuodessa, ja jos se kasvaa lineaarisesti, niin sen korottaminen esimerkiksi 30 eurolla maksais 42 milj. euroa. Mitkään näistä summista eivät toki ole näin yksinkertaisia kuin budjeteissa. Asioilla on kerrannaisvaikutuksia ja osa rahoista palaa tavalla tai toisella valtiolle takaisin. Mitään laskelmia näistä en kuitenkaan ole nähnyt. Vaikka merkittävä osa tuosta 300 miljoonasta palautuisi valtiolle takaisin, niin silti puhutaan erittäin isosta summasta.

Valtion budjetti on nollasummapeliä, niin sanoakseni. Kysyn siis tulorajojen korottamisen kannattajilta, että onko teidän mielestänne oikeasti tärkeää nostaa tulorajoja (esim. 42 miljoonalla euron edestä) vai olisiko tärkeämpää korottaa opintorahaa myös sillä rahalla, joka teidän mallissanne menisi tulorajojen korottamiseen? Nykyisellään opintoraha+asumislisä on n. 500 euroa kuussa. Minusta korotuksia täytyisi ehdottomasti sijoittaa vielä pitkän aikaa opintorahaan ennen kuin on järkevää harkita tulorajojen nostoa. Olen itse palauttanut joskus opintotukia tulorajojen takia ja monena vuonna ollut siellä rajoilla, että tukia olisi täytynyt palauttaa. Koen olevani opiskelijaksi varsin hyvin toimeentuleva enkä todellakaan lähelläkään sitä taloudellista tilannetta, mitä pelkällä opintotuella elävät ihmiset ovat. Sellaisiakin on, ja opintotukijärjestelmään laitettavat lisärahat tulisi ensisijaisesti suunnata heille.

Tulorajasysteemissä on sen sijaan kehittämistä. Tässä muutamia ehdotuksia:

  • Opintotuet täytyisi palauttaa vasta edellisvuoden veroilmoituksen jälkeen, jolloin opiskelijan olisi helppo katsoa, onko rajat ylittynet vai ei. Tällä hetkellä tuet pitää palauttaa ennen kuin saa esitäytetyn veroilmoituksen, jolloin tulojen laskeminen jää omalle vastuulle, mikä ei ole aina helppoa, jos tekee paljon töitä moneen eri paikkaan.
  • Tulorajojen ylittyessä tuet tulisi maksaa lineaarisesti takaisin tulojen mukaan, ei portaittaitaisesti kokonaisina tukikuukausina. Nyt opiskelija joutuu maksamaan riittävästä ylityksestä koko kuukauden tulot takaisin, ja tämä on kannustinloukkuongelma, koska 10 euron ylityksellä voi tulla 500 euron menetykset. Takaisinmaksun täytyisi hoitua euron tarkkuudella eli tyyliin kutakin rajat ylittänyttä euroa kohden täytyisi maksaa X senttiä takaisin (olisikohan se X jotain 30snt).
  • Takaisinperittävistä tukikuukauksista ei pitäisi menettää opintotukikuukausia. Nykyään, jos ei vapaaehtoisesti huomaa palauttaa tukia, niin ne tukikuukaudet peritään takaisin korkojen kera ja ne katsotaan käytetyiksi. Inhimillinen virhe voi siis tarkoittaa useiden satojen, ellei tuhansien eurojen tukien menetystä opiskelijalle. Tämä on mielestäni aivan käsittämätön asia eikä sitä voi perustella millään. Korkojen täytyisi olla riittävä rangaistus siitä, että tukia ei ymmärtänyt palauttaa vapaaehtoisesti vaan ne meni perittäväksi.

P.S. Otsikko on tahalleen provosoiva ja tiedän, että kaikki oikeistolaiset eivät ole samaa mieltä kaikesta.

Kaikki julkisesti maksettu kulttuuri ilmaiseksi nettiin

Sekunniksi aluksi edelliseen kirjoitukseeni. Nyt se EU:n byrokratia on pyörittänyt vihdoin noita rattaitaan ja pääsemme nauttimaan 70 vuoden lähioikeuksista, jeejee. Tutkijat, monet muusikot eikä Opetusministeriön Jukka Liedeskään ole vakuuttunut lain mullistavuudesta. Liedes ei muuten ole Opetus- ja kulttuuriministeriön johtaja, kuten artikkelissa virheellisesti mainitaan, vaan kulttuuriyksikön johtaja. Mukava ja asiantunteva mies, olin hänen yksikössään harjoittelussa vuosi sitten. Terkkuja koko yksikölle, jos joku sieltä sattuu lukemaan.

Ja päivän aiheeseen. Olen tässä jonkin tovin pohtinut sellaista asiaa, että miksi ihmeessä nykyään julkisesti tuotettu kulttuuri ei ole kansalaisten vapaasti saatavilla (ja itse asiassa pätee myös kaikkeen muuhun julkisesti maksettuun immateriaan, mutta en mene esimerkeissä sille kentälle). Toki oletuksella, että se on mahdollista sinne laittaa.

Miksi? No siksi, että jos joku asia on kustannettu yhteisistä varoista, niin siitä tulee kaikkien ihmisten päästä osalliseksi, ilmaiseksi. Etenkin, jos rajakustannukset ovat nolla. Kaiken immateriaalin kohdalla käytännössä asin on näin, kunhan palvelu ensin pykätään pystyyn.

Ylellä on itse asiassa joitain esimerkkejä, että se on alkanut julkaista materiaalia Creative Commons -lisenssin kautta ja Mikael Jugner oli kovinkin suopea kyseistä toimintaperiaatetta kohtaan. Mutta se ei riitä, että vain osa on ilmaiseksi netissä. KAIKEN Ylen oman ohjelmiston tulisi olla ilmaiseksi ihmisten saatavilla.. Joku toki voi alkaa saivaretelemaan, että Yle rahoitetaan tv-lupamaksuilla eikä valtion budjetista (kuten pitäisi), mutta käytännössä tv-maksu on veroluonteinen maksu ja Yle on julkisesti omistettu pulju. Miksi Yle ei voisi olla “koko kansan Open Source -tuottaja”, kuten Ossi Mäntylahti ehdottaa? Ja en puhu siis pelkästään Ylestä vaan kaikesta kulttuurista, joka on monistettavissa tietokoneella.

Mitä tuo käytännössä tarkoittaisi? Sitä, että jokainen kulttuuriprojekti, joka olisi täysin, tai lähes täysin julkisesti rahoitettu, olisi velvoitettu laittamaan se musiikki, video, kuvat tai muu vastaava tuotos nettiin kaikkien ihmisten saataville. Kun uusi Pasilan jakso tulee, niin torrent-tiedoston linkki Ylen sivuille ja sieltä parilla eri laadulla jakso ihmisten ladattavaksi. Sama koskisi kaikkia Ylen omaa tuotantoa, uutta ja vanhaa. Studio Julmahuvit myös kaikkien saataville ja Ylen Elävästä arkiston kaikki materiaali ladattavaksi. Yllättävän hyvin siellä taitaa ollakin, mutta pelkkä streamaus ei riitä.

Mutta Ylen lisäksi se tarkoittaisi aivan kaikkea, myös musiikkia ja kulttuuria. Kun Suomen ainoa(?) julkisesti tuettu jazzorkesteri Umo julkaisee uutta materiaalia, niin kaikki nettiin vaan jakoon. Kun taiteilija-apurahaa myönnetään mainioille muusikoille, kuten Kimmo Pohjoselle, niin kaikki apurahan aikana tuotettu taide on laitettava kansalaisten saataville. Jos se täysin tai lähes täysin julkisesti rahoitetaan, niin miksi ei? Jos Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa joitain projekteja kokonaan tai lähes kokonaan, niin rahoitus vain sillä ehdolla, että tuotokset tulevat koko kansan saataville.

Taiteilija-apurahojen kohdalla voitaisiin myös mahdollisesti keksiä jonkinlaisia kompromissiratkaisuja kuten sitä, että oikeudet muusikolle annettaisiin esimerkiksi 5-10 vuodeksi (apurahan aikana tehdystä materiaalista) ja ne vapautuisivat kaikkeen ei-kaupalliseen käyttöön tämän jälkeen. Kaupallisesa käytöstä taiteilijat voisivat päättää tämänkin jälkeen.

On myös huomattava, että jos kyseessä ei ole julksesti täysin tai lähes täysin rahoitettu projekti, kuten esimerkiksi varmaan Kimmo Pohjosen kaikki levyt eivät ole eivätkä UMOn, niin asia on huomattavasti monimutkaisempi. Monissa tapauksissa rahoitus on huomattavasti monimutkaisempi, mitä en toki kiistä. Kuitenkin tämä olisi ehdottomasti suunta, johon taiteilija-apurahoissa tulisi mielestäni pyrkiä eli, jos homma julkisesti maksetaan, niin tuotokset täytyy myös olla veronmaksajien käytettävissä. Se tulisi kuulua apurahojen ehtoihin.

Kaupalliset oikeudet toki säilyisivät tekijällä/kustantajalla, joten en minä en kiellä, etteikö Yle voisi edelleen myydä DVD-bokseja Pasilasta tai Umo edelleen myydä levyjään, kunhan ne olisivatkin netissä saatavilla . Jos ne kaupaksi käy, niin miksipä ei. Ja miksi eivät kävisi? Ollaanpa nyt rehellisiä, käytännössä on olemassa aika vähän musiikkia tai videoita, jota ei ilmaiseksi halutessaan saisi ja ihmiset, jotka niistä maksavat nyt, niin tekevät sen jo nykyäänkin hyvin pitkälti vapaaehtoisesti. Jos taas joku ei halua Pasilastaan maksaa DVD:llä tälläkään hetkellä,  niin asialle voi tehdä aika vähän. Miksei tehtäisi siis asioista helppoja ja laitettaisiin kaikki julkisesti kustannettu kulttuuri nettiin kaikkien kansalaisten saatavaksi?

P.S. Toki optimaalisinta olisi laittaa koskemaan ilmaisuus vain Suomen kansalaisia, mutta en ole varma onko nykyisen lainsäädännön mukaan mahdollista tehdä sellaista lisenssiä.

P.P.S. Pistetäänpä tännekin kommenttia selvennyksenä. Puhun jatkuvasti tuossa tekstissä täysin tai lähes täysin julkisesti tuotetusta kulttuurista. Jos kyseessä ei sellainen tapaus ole, niin noita ehdotuksiani ei pidä siihen soveltaa, enkä väitä tietäväni UMOn tai Kimmo Pohjosen tuotannon rahoitusmekanismeja, olivat vain esimerkkejä, jotka yöllä tulivat mieleeni julkisesti tuetuista kulttuurista. Yle on ehkä selkein esimerkki julkisesti rahoitetusta isosta kulttuurituottajasta, mutta on niitä projekteja muitakin.

Pointti on kuitenkin siinä, että jos puhutaan julkisesti maksetuista julkishyödykkeistä (kaikki digitaalisesti kopioitava taide on nykymaailmassa julkishyödykkeen kriteerit täyttävää), niin on vain typerää keinotekoisesti rajoittaa niiden saatavuutta, koska käytännössä jokaiselle Suomen kansalaiselle voitaisiin kopioida kaikki Pasilan jaksot käytännössä ilmaiseksi tai jonkun sinfoniaorkesterin live-esitykset Beethovenin parhaista. Totta on, että tekijänoikeudet tekevät asioista hankalia ja monimutkaisia, mutta tähänkin auttaisi huomattavasti tekijänoikeuksien lyhentäminen järkimittoihin.

Aiheetta sivuten muualla netissä:

Yle Blogit – Kysymys Ylen sisältöjen vapaasta lisensoinnista suomalaisten käyttöön

Ossi Mäntylahti – Tehdään Ylestä koko kansan Open Source -tuottaja

Yle Blogit – Creative Commons on digitaalisen ajan tekijänoikeusmekanismi

Kamera & kynä – Elokuvantekijöitä ei ole näkynyt

Kamera & kynä – Kulttuuri ja laivanrakennus eri asioita