Vihreiden naisten oudot käsitykset tasa-arvoisista henkilövalinnoista

Vihreät naiset eivät olleet tyytyväisiä vihreiden henkilövalintoihin ja väittävät, että tulos on epätasa-arvoinen ja ovat sitä mieltä, että tämä vie uskottavuutta vihreiltä. He sanovat myös, että:

Vaikka puolueen jäsenistöstä on  yli puolet
naisia, Vihreät Naiset on aina pitänyt itsestään selvyytenä että
puolueen johto valitaan tasapuolisesti 50-50 periaatteella. On
käsittämätöntä, että puheenjohtajistoon valituista vain 20 prosenttia on naisia.

Jos asiaa hieman tutkii ja pohtii, niin se ei olekaan kauhean käsittämätöntä. Tasa-arvoa on se, että sukupuoli ole eduksi eikä haitaksi valintaa tehdessä. Jos lähdetään siitä lähtökohdasta, että miehet naiset on yhtä hyviä, niin kuin luonnollista on, ja kunakin vuonna vain sattuma määrittää sen, että kummasta sukupuolesta löytyy pätevimmät hakijat, niin 5 miestä ja 2 naista ei ole mikään merkki epätasa-arvosta. Jos näin taas on systemaattisesti joka vuosi, niin kyse ei ole enää sattumasta, mutta tässä ei tehty mitään pitkän ajan vertailua vaan otetaan yhden vuoden esimerkki todisteeksi.

Voin demonstroida eri valintatulosten todennäköisyyksiä täysin tasa-arvoisessa tilanteessa, jossa nais- ja mieshakijoita on yhtä monta eikä kumpiakaan syrjitä tai suosita. Tämän teen arpomalla lukuja satunnaislukugeneraattorista, jossa 1 merkkaa miestä ja 2 naista. Teenpä tämän viisi kertaa huvikseni ja katson minkälaisia tuloksia saan.

1. kierros: 1, 2, 1, 1, 2, 1 ,1
5 miestä, 2 naista (ironisesti ensimmäisestä arvonnasta heti vastaava tulos, mitä tosielämästä).

2. kierros: 1, 1, 1, 1, 1, 2, 2
5 miestä, 2 naista, edelleen satunnainen tulos.

3. kierros: 2, 2, 2, 2, 1, 2, 2
2 miestä, 5 naista

4. kierros: 1, 1, 2, 2, 2, 2, 1
3 miestä, 4 naista

5. kierros: 1, 2, 1, 2, 1, 1, 2
4 miestä, 3 naista

Jotta maailmassa vallitsisi täydellinen tasa-arvo henkilövalinnoissa tilanteessa, jossa on yhtä monta mies- ja naishakijaa, niin pitkällä tähtäimellä luvut noudattavat binomijakaumaa. Kaikki viisi edellistä esimerkkejä ovat johdettu binomijakaumasta ja siten täysin mahdollisia tuloksia ilman, että mitään sukupuoliin kohdistuvaa syrjintää tapahtuu. Todennäköisyys sille tulokselle, että seitsemästä valitusta viisi tai enemmän on miehiä, on 22,66%. Laskuri auttoi (Tämän saa syöttämällä ekalle riville 0.5, tokalle 7 ja kolmannelle 5. Tässä oletuksena on, että mies- ja naishakijoita on yhtä monta. Jos mieshakijoita olisikin vaikka 60%, niin ekalle riville laitettaisiin 0.6, jotta tasa-arvo suhteessa hakijamäärään toteutuisi). Jotta luvun voi suhteuttaa johonkin, niin noppaa heitettäessä esimerkiksi kutosen saamisen varmuus on 16,67%. Ja kuinka moni onkaan saanut Kimblessä kutosen?

Kuten matematiikka jälleen todistaa, niin jos on yhtään perehtynyt todennäköisyyksiin, niin kyseinen tulos ei olekaan enää mitenkään käsittämätöntä. Käsittämätöntä on mielestäni enemmänkin se, että täysin mahdollinen henkilövalintatulos pyritään naamioimaan epätasa-arvoiseksi, vaikka se ei sitä näiden todisteiden varjolla ole. Käsittämätöntä on minusta myös se, että miksi Vihreät naiset pyrkivät siihen, että puolueen johtopaikoilla olisi paikkajakaumat 50-50. Sattuma vaikuttaa lukuihin ja eniten tasa-arvoista olisi se, että ketään ei syrjitä tai suosita henkilövalintoja tehdessä, oli sukupuoli mikä hyvänsä. Organisaatiossa, jossa ei vallitse rakenteellista epätasa-arvoa, ei pitäisi olla tarvetta sukupuolikiintiöille tai muulle positiiviselle diskriminaatiolle.

P.S. Mainittakoon vielä, että kaksi seitsemästä ei suinkaan ole 20%, kuten Vihreät naiset laskivat, vaan 28,6%.

P.P.S. Tuo 50-50 sukupuolijakaumavaatimus aiheuttaa kovin erikoisia tilanteita käytännön elämässä. Esimerkiksi oman yliopistoni tiedekuntaneuvostoihin ylioppilaskunnan ohjesääntö sanoo (tms. byrokraattinen lärpäke), että pitäisi valita naisia ja miehiä yhtä paljon, mutta hassuksi tilanne menee siinä vaiheessa, kun ohjeet sanovat, että tiedekuntaneuvostoon täytyisi valita monesta hakijasta se ainut mies/nainen vain sen takia, että hän on mies/nainen, vaikka tiedekunnan sukupuolijakauma olisi mallia 90-10 tai 70-30.

Advertisements

Totuus “naisen eurosta”?

Outi Alanko, jonka teksteistä olen yleensä kovasti pitänyt, kirjoittaa blogissaan, että “Miesten ja naisten välisten palkkaerojen kaventamisen pitäisi olla 2010-luvun työmarkkinapolitiikan keskeineni tavoite“. Hän kertoo, että Suomen kuvalehdessä oltiin uutisoitu vuonna 2005 naisten ansioiden osuuden olleen 80,7% miesten ansioista ja viime vuonna 81,8%. Tulos on kuulemma “surkea”.

Ja siihen ongelmaan: minusta naisten euron väittäminen n. 80 sentiksi on todellisuuden vääristelyä. Naisten ansiotaso on 80% miesten ansiotasosta, mutta se ei ota huomioon esimerkiksi sitä, että miehet tekevät enemmän työtunteja ja työskentelevät eri aloilla. Tomi Kyyran väitöskirja sanoo, että teollisuudessa naisten euro olisi 96-97 senttiä. Emeritustutkija Pauli Sumanen väittää jopa radikaalimmin, että naisen euro olisi 102 senttiä. Hän tosin lähtee väittämään kaikkea muutakin tasa-arvopolitiikan kentällä, mutta ei puututa siihen.

Mikä on sitten totuus “naisen eurosta”? En tiedä varmaksi, mutta mitä olen nähnyt järkeviä vertailuja, niin ne luvut ovat olleet huomattavasti lähempänä euroa kuin kahdeksaakymmentä senttiä. Se on jo huomattavaa tasa-arvoa ja sille pienelle erolle löytyy jo yksi merkittävä syy, nimittäin vanhemmuuden kustannukset työnantajille. Minusta on myös jotenkin todella surullista, että suurimmaksi tasa-arvo-ongelmaksi on noussut raha, vaikka elämän tärkeät asiat ovat ihan muualla ja mielestäni myös isoimmat tasa-arvo-ongelmat on ihan muualla kuin siinä, että saako joku muutaman prosentin enemmän palkkaa kuin joku toinen. Isoimpia tasa-arvo-ongelmia ei korjata myöskään helposti millään policy-toimenpiteillä vaan ne on sosiaalistettu niin syvälle meidän kulttuuriin, että muutos vaatii kymmeniä vuosia aikaa eikä sitä hienoilla lakisäädöksillä tehdä.

Jos taas tahdotaan tuohon ainaiseen nurina-asiaan kuitenkin puuttua, niin tärkein tasa-arvoisiin palkkoihin vaadittava toimenpide olisi vanhemmuuden kustannusten jakaminen molempien vanhempien työnantajille tai sitten vaan suoraan sysätä kustannusket kokonaan valtion maksettaviksi. Yksi isoista syistä on myös se, että naiset on enemmistössä julkisella sektorilla, kun miehet taas yksityisellä. Joko täytyisi saada suhteessa enemmän miehiä julkiselle töihin tai enemmän naisia yksityiselle. Palkkaeroja julkisen ja yksityisen sektorin välillä ei ole mahdollista eikä edes minusta järkeä tasata, ja jos yhtään tietää millä logiikalla julkinen ja yksityinen sektori toimii, niin ymmärtää kyllä tämän. Tärkeintä on kuitenkin, että samasta duunista saa saman palkan, oli pimpsa tai pipuli ja se, että kaikilla on mahdollisuus valita se oma alansa oman mielenkiinnon mukaan.