Tekijänoikeuden suoja-aika on tolkuttoman ylipitkä

Tekijänoikeuden suoja-aika on tällä hetkellä Suomessa ja EU:ssa tekijän elinikä + 70 vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että riippuen teoksen luontihetkestä sekä kuolinhetkestä, niin tekijänoikeudella suojatun teoksen suoja-aika vaihtelee jostain 70 vuodesta aina jonnekin 130:een vuoteen ja jopa yli. Hatusta heitettynä väittäisin, että keskimäärin se on jotain hieman päälle sata vuotta. Lähioikeuksien suoja-aika aika on 50 vuotta ja se mitataan esitys-, tallentamis-, julkaisemis-, lähetys- tai valmistamisvuodesta.

Mikä on tekijänoikeuden perimmäinen tarkoitus? Olen alan kirjallisuutta ja tekijänoikeuksien historiaa selannut ja siellä yleensä mainitaan, että tekijänoikeuden määräaikaisella suojalla kannustetaan ihmisiä luovuuteen. Jos ihmiset voivat pyytää teoksestaan rahaa ilman, että kaikki voivat sen kopioida keinoilla ties millä, niin kannusteet luovuuteen ovat suuremmat ja täten myös teoksia tehdään enemmän tai niihin panostetaan enemmän. Eli se on niin kuin hyvä juttu kaikkien kannalta, ainakin siis teorian tasolla.

Tekijänoikeusteollisuus ja -järjestöt ovat usein huutelemassa siitä, että se on artisteille hyväksi, että suoja-ajat ovat pitkiä ja sen takia myös tällä hetkellä lobbaavat sen puolesta, että EU:ssa lähioikeuksien suoja nostettaisiin 70 vuoteen. Mitään todellisuuspohjaa tällä väitteellä ei oikeastaan ole ja se hyöty, joka pitkistä oikeuksista menee lähinnä tekijänoikeusteollisuudelle ja se siivu, joka menee artisteille, menee sellaisille artisteille, jotka ovat jo tienanneet teoksillaan valtavat mammonat. Hienoja taulukoita aiheesta voi lukea mm. Andrew Gowersin mainiosta tekijänoikeuksien kokonaisselvityksestä, joka on Britannian valtion tilaama riippumaton selvitys. Mm. sivulla 51 on hieno käppyrä, jossa aihetta käsitellään sekä sen jälkeen muutama muukin käppyrä. Koko aihetta käsittelevä osuus sivuilla 48-56. Yhteenvetona homma kiteytyy seuraavaan lainaukseen:

Economic evidence indicates that the length of protection for copyright works already far exceeds the incentives required to invest in new works.

Mitä haittaa sitten on pitkistä tekijänoikeuksista? Kirjastoilla ja arkistoilla on varmasti paljon sanottavaa aiheesta, mutta käytännössä se vaikeuttaa vanhojen teosten hyödyntämistä merkittävästi. Koko Europeana-projekti (ikäänkuin Euroopan digitaalinen kirjasto) on ajatuksen tasolla on aivan helkutin nerokas, mutta käytännössä vesittynyt ja raakile sen vuoksi, että pitkät suoja-ajat torpedoivat sen potentiaalin aika totaalisesti. Monet mediayhtiöt ja esim. Yle voisi myös kertoa, että kuinka paljon rahaa vanhojen teosten oikeuksien selvittämiseen menee. BBC:n osalta asiaa on arvioitukin ja koko 400000 tunnin arkistojen pelkkien oikeuksien selvittämiseen menisi 72 miljoona puntaa, ja tähän ei vielä kuulu siis niistä maksetut rojaltit, joita peritään myös aina sinne jonnekin yli 130 vuoden päähän teoksen julkaisusta, vähintään 70 vuoden päähän, jos taiteilija on kupsahtanut sillä sekunnilla, kun teos on valmistunut.

Myös vanhojen elokuvien kohtalo on tuhoutua lopullisesti sen vuoksi, että suoja-ajat eivät koskaan raukea. Ongelman laajuudesta kertoo seuraava lainaus eräästä nerokkaasta artikkelissa, jossa käsiteltiin elokuvahistorian säilyttämistä ja Star Warsia:

It has been estimated that 90% of all silent films, and 50% of all pre-1950 talkies have been lost forever.

Pitkä suoja-aika myös heikentää vanhojen teosten saatavuutta sekä nostaa niiden kuluttajahintoja, kts. esim. Gowersin selvitys. Pitkät suoja-ajat rajoittavat luovuutta, koska edes erittäin vanhoja teoksia ei voi hyödyntää uudelleen erinäisissä remiksauksissa laillisesti. Esimerkkinä voisi mainita, että erinäiset ilmaiset elokuvakerhot voisivat toimia huomattavasti paremmin, jos suoja-ajat eivät olisi naurettavan pitkiä. Kokemuksesta voin kyllä sanoa, ettei se uusien teosten oikeuksien metsästäminenkään ole kauhean helppoa, jos vaikka haluaisi jonkun leffan näyttää.

Summasummarum, pitkistä oikeuksista hyötyy A) tekijänoikeusteollisuus B) prosentti pari taiteilijoista, jotka ovat muutoinkin parhaassa asemassa taloudellisesti. Niistä taas koituu haittaa taiteilijoille (jotka haluaisivat hyödyntää vanhoja teoksia), kuluttajille ja kutakuinkin koko kansalaisyhteiskunnalle.

Mikä olisi sitten optimipituus? Siitä löytyy toki läjäpäin arvioita, mutta en ole yhtään arviota nähnyt, joka olisi yli 50 vuotta teoksen luonnista. Seuraava lainaus Gowersin selvityksestä sanoo, jotta:

Boldrin and Levine estimate that the optimal length of copyright is at most seven years. Posner and Landes, eminent legal economists in the field, argue that the extra incentives to create as a result of term extension are likely to be very small beyond a term of 25 years.

Jos halutaan pelata varman päälle, niin alkun sen tekijänoikeuden suoja-ajan voisi laskea vaikka jonnekin 30-40 vuoden tienoille teoksen luomisesta. Vaihtoehtoinen tapa olisi pitää se suht lyhyenä, tyyliin 10-15 vuotta, jonka voisi uusia sitten sen 2-3 kertaa, jos teokselleen tahtoo pidemmän tekijänoikeussuojan. Harmillisesti kansainväliset sopimukset tekijänoikeuksien suhteen ovat tämän asian suhteen varsinaista ripulia ja Bernin sopimus velvoittaa, että tekijänoikeuden täytyisi kestää 50 vuotta tekijän kuolemasta. Jos tuosta sopimuksesta ei haluta irtautua, mikä on monista syistä ymmärrettävä, niin ainut järkevä tie Suomelle, EU:lle ja koko maailmalle olisi alkaa ensin ajamaan sitä suoja-aikaa tuohon kuolema+50 vuotta ja samaan aikaan pyrkiä vaikuttamaan siihen, että noita sopimuksia rukattaisiin enemmän siihen suuntaan, mikä on sen tekijänoikeuden todellinen tarkoitus ja unohdettaisiin tyystin suurten mediajättien vaatimukset asian suhteen. Onhan se jo todistettukin asia, että tekijänoikeuspolitiikka on lähinnä lobbauksen tuloksia eikä politiikan ja lakien tekeminen ole aikoihin perustunut tutkittuun tietoon. Olisiko nyt jo korkea aika näyttää kuvaannollisesti persettä (miksei myös ehkä kirjaimellisestikin) lobbareille ja alkaa tekemään tekijänoikeuspolitiikkaa ihmisten eikä suuryritysten ehdoilla?

Tähän loppuun vielä se sitaatti siltä tyypiltä, joka Yhdysvaltain jossain senaatissa puhui vuonna keppi ja kilpi siitä, kuinka monopoli on paha ja se paha ei saa kestää päivääkään enempää kuin hyvän tuottamiseksi, eli luovuuden kannustimien aikaansaamikseksi, on tarpeellista.

P.S. Haastan tekijänoikeusjärjestöt ja taiteilijat esittämään perusteita sille, miksi tekijänoikeuksien täytyisi olla yli esittämäni 30-40 vuotta (tai 10-15 x 2-3).

Aiheesta muualla netissä:

Yle Blogit Pekka Gronow – Taiteilijat pidentäisivät äänitteiden tekijänoikeusaikaa

Advertisements

Lisää hyvitysmaksua ja piraatit kuriin

Eduskunnan sivistysvaliokunta on julkistanut kulttuuripoliittisen listan eduskunnan vahvistamiseksi, josta Helsingin sanomat uutisoi. Itse lista on pääpiirteissään itse asiassa hyvä, mutta ketäpä nyt kiinnostaisi positiiviset ja hyvät asiat blogikirjoituksissa. Tartun siis niihin negatiivisiin, jotka osuivat silmääni.

“Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota siihen, että ns. hyvitysmaksu koskee niitä laitteita, joita käytetään merkittävässä määrin yksityiseen kopiointiin. Sellaisia ovat mm. tyhjät cd- ja dvd-levyt, videotallentimet ja digisovittimet. Maksun ulkopuolella ovat navigaattorit, matkapuhelimet, tietokoneet ja kämmentietokoneet sekä pelikonsolit.

Päättäessään hyvitysmaksusta 16.12.2010 valtioneuvosto laajensi maksun piiriä myös ulkoisiin kiintolevyihin. Maksukertymän arvioidaan nousevan tämän johdosta kuluvana vuonna noin 20 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Valiokunta kuitenkin katsoo, että hyvitysmaksujärjelmää tulee edelleenkin kehittää ja uudistaa niin, että se tukee taiteilijoiden toimeentuloa.”

Kuten jo aiemmin olen todennut, hyvitysmaksujärjestelmä on ongelmissa eikä se välttämättä toteuta enää edes lain kirjainta. Asiasta on viime aikoina kirjoitettu paljon eikä mielestäni laitekannan laajentaminen yhä marginaalisempiin kopiointilaitteisiin ole ratkaisu. Tokihan absoluuttisesti kopiointia tapahtuu enemmän kuin aiemmin, koska jokainen meistä omistaa lukuisia tehokkaita digitaalisia kopiokoneita tätä nykyä. On silti kyseenalaista, että voidaanko puhua “merkittävistä määristä”, jos alle kolmannes tai kymmenesosa käyttäjistä jotain laitetta kopiointiin käyttää. Todennäköisesti tänä vuonna kovalevyjen kehikkojen myynti nousee, koska sillä tavoin pystyy kiertämään ulkoisten kovalevyjen hyvitysmaksun. Jotta hyvitysmaksusta saataisiin reilu ja sellainen, ettei se vääristä kilpailua, niin se pitäisi samantien upottaa kaikkiin laitteisiin, jotka osaavat lukea tai toistaa eri medioita ja samantien myös kaikkiin apulaitteisiin, joita niiden kanssa käytetään (näytöt, kaiuttimet). Koko järjestelmä vaatii remonttia eikä ole mitään järkeä alkaa korjaamaan purkkaviritelmillä järjestelmää, joka ei sovellu 2010-luvun tietoyhteiskuntaan. Hyvitysmaksun maksajiksi joutuu yhä useammin ihminen, joka ei yksityistä kopiointia laitteellaan harrasta. On toki väärin, että taiteilijoiden teoksia kopioidaan ilman kompensaatiota, mutta onko oikein maksattaa se sillä enemmistöllä, joka ei laitteitaan yksityiseen kopiointiin käytä? Taiteilijoiden tukemiseen on muitakin vaihtoehtoja kuin hyvitysmaksu. Muistutettakoon myös, että Opetus- ja kulttuuriministeriö oli myös sitä mieltä syksyisessä selvityksessään, että maksua ei tulisi laajentaa uusiin laitteisiin.

“Valiokunta on useissa yhteyksissä kiinnittänyt huomiota luvattomaan sisältöjen tietoverkkolevitykseen eli piratismiin. Esimerkiksi Euroopan digitaalistrategiaa koskevassa lausunnossaan valiokunta totesi, että piratismi on digitaalisten sisämarkkinoiden eräänä suurimpana kehittymisen esteenä. Mikäli luvatonta levitystä ei saada merkittävästi vähennettyä, uhkaa tilanne näivettää eurooppalaisen sisällöntuotannon. Valiokunta pitää välttämättömänä tehostaa toimenpiteitä piratismin estämiseksi.

Tulee myös kehittää toimenpiteitä, jotta kulttuurin tuottajat ja käyttäjät kohtaavat laillisin keinoin. Näin estetään piratismia.”

Valiokunnan kannattaisi tältä osin perehtyä myös siihen, mitä EU:n komissio asiasta sanoo. EU:n digiagendassa ongelmiksi nähdään enimmäkseen muut asiat kuin piratismi eikä ole sattumaa, että USA:ssa digitaaliset markkinat toimivat paljon paremmin kuin Euroopassa. Euroopassa on hajanainen tekijänoikeuslainsäädäntö ja erittäin tiukasti organisoituneet etujärjestöt, jotka eivät halua luopua neuvotteluvallastaan, koska pelkäävät jäävänsä rahallisesti tappiolle. Seurauksena on se, että monet pienemmät firmat eivät jaksa edes yrittää digitaalisten kulttuuripalveluiden lanseeraamista Euroopassa, koska neuvotteleminen kaikkien maiden kanssa erikseen vie aikaa ja rahaa. Nokian edustaja sanoi, että Comes with Music -palvelussa kesti 2-6kk neuvotella maakohtaiset sopimukset palvelulle. Per maa. Laskekaa siitä, kuinka monta bisnesneuvottelijan työtuntia Euroopean laajuisen lanseeraamiseen menee. Nokialla tähän on varaa, monilla muilla ei.

Mistä päästäänkin piratismin torjumiseen. EU:n digistrategiassa sanotaan, että “Laaja ja houkutteleva laillinen verkkotarjonta olisi myös tehokas vastaus piratismiin“. Tähän tulisi tähdätä. Piratismin torjumisessa toimivat palvelut ovat kriittisessä roolissa ja ruotsalaisten nerokas keksintö Spotify on tästä hyvä esimerkki. Itseäni myös kiinnostaisi tietää, että millaisia toimenpiteitä valiokunta on pohtinyt piratismin kitkemiseksi. Muualla maailmassa ollaan koitetty jo nettiyhteyksien pätkimistä sekä piraattien haastamista oikeuteen. Nykyaikana, kun koko nuori sukupolvi on enemmän tai vähemmän piraatteja, tehokas piratismin torjunta vaatii sitä, että luovumme yksityisyyden suojasta Internetissä tai annamme tekijänoikeusyhtiöille virkavallan valtuudet. Itse en pidä kumpaakaan toivottavana kehityksenä. Ilmoitusmenettelyjärjestelmän me saimme jo, sen tehokkuudesta emme vielä tiedä. Mitä muuta halutaan? “Toimenpiteiden tehostaminen piratismia vastaan” on turhaa sänähelinää, jos ei kerrota mitä sillä tarkoitetaan.  Tehokkaita ja oikeudenmukaisia keinoja, kun ei tunnu olevan, ellei ilmoitusmenettelyjärjestelmä sellaiseksi osoittaudu. Itse en ole valmis luovuttamaan kansalaisoikeuksiani tekijänoikeuksien vastaisessa taistelussa. Toivon, että ei ole moni muukaan.

Lähtölaukaus tekijänoikeuskeskusteluun

Disclaimer: Tämän piti olla vähän niin kuin lähtölaukausblogilleni ja teksti on muokattu eräästä ylipitkästä foorumiviestistä jotensakin kansantajuttavaan muotoon.

Mikä on tekijänoikeusjärjestelmän tarkoitus? Liian harva kysyy tätä itseltään tai lainsäätäjiltä, kun asiaan tehdään muutoksia. Kun tekijänoikeutta käsittelevää kirjallisuutta lukee, niin sieltä nousee tärkeimmäksi luovuuden edistäminen. Se on ydin, joka löytyy ainakin kaikista lukemistani tekijänoikeuden perusteluista. Ja tämä tehdään takaamalla tekijän taloudelliset ja moraaliset oikeudet. Ajan myötä järjestelmä on muuttunut aika paljon monimutkaisemmaksi, mitä se alkuun on ollut, jonka takia Suomenkin tekijänoikeusjärjestelmä on aika monimutkainen. Poikkeuksien olemassaolo korostaa tekijänoikeuden utilitaristista puolta, jonka tarkoituksena on ollut nähdä yhteiskunnan kokonaishyöty eikä vain tekijöiden. Tiettyjä poikkeuksia asettamalla on yhteiskunnan suurempi hyöty on asetettu taiteilijan yksinoikeuden edelle. Jo taannoin Lordi Macaulay lausui kuuluisassa puheessaan tekijänoikeuksista vuonna 1841, jotta “On hyvä että tekijöitä palkitaan, ja keinoista vähiten epäluonnollinen on monopoli. Silti monopoli on pahaksi. Hyvän vuoksi meidän on taivuttava pahaan; mutta paha ei saa pysyä päivääkään pidempään kuin hyvän päämäärän tavoittaminen vaatii“.

Eurooppa ja anglo-saksinen tekijänoikeuskehitys on kulkenut hieman eri polkuja. Anglo-saksisessa korostuu enemmän lockelainen “jokaisella on oikeus työnsä hedelmiin” eli luonnonoikeuksilla perustelu, vaikka Locke itse ei ole ottanut mitään kantaa tekijänoikeuksiin. Euroopassa taas on korostettu tekijän persoonan suojaa enemmän. Yhteiskunnan hyötyä muistettiin korostaa vielä ammoisina aikoina, mutta sen painoarvo katosi jossain vaiheessa. Missään vaiheessa sen sijaan tekijänoikeusjärjestelmällä ei ole yritetty siihen, että tekijöillä olisi absoluuttinen valta tuotoksiinsa tai pyritty siihen, että tekijän saamat tulot maksimoituisivat. Tosin rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tuohon tekijän tulojen maksimointiin on tekijänoikeusteollisuuden kehittymisen myötä yritetty jatkuvasti pyrkiä viimeisen sadan vuoden kuluessa. Tai no, siinä vaiheessa ei enää kyllä ole ollut tekijän tuotoista vaan niiden tuotoista, jotka on onnistuneet noita tekijänoikeuksia itselleen haalimaan tai niistä muutoin hyötyivät.

Tekijänoikeusjärjestelmää verrataan usein omistusoikeusjärjestelmään, mikä on mielestäni virheellistä. Ajattelu kumpuaa todennäköisesti luonnonoikeusajattelusta. Kuitenkaan kKoskaan kautta tekijänoikeusjärjestelmän historian tekijänoikeuksille ei ole myönnetty samoja oikeuksia kuin fyysisille asioille. Tälle on hyvä ja looginen syy, sillä immateriaaliset asiat eivät ole ehtyvistä luonnonvaroista, niille ei ole suotavaa antaa omistusoikeuden kaltaista suojaa. Tekijänoikeus on määräaikainen ja rajoitettu monessa mielessä, joten tekijällä ei ole koskaan loputonta tai rajatonta valtaa tuottamaansa immateriaaliseen asiaan. Silti monet vanhvoja tekijänoikeuksia ajavat tahot vertaavat tekijänoikeustuotteita fyysisten tuotteiden omistusoikeuksiin, vaikka koskaan tekijänoikeudet eivät ole olleet analogisia omistusoikeuksiin. Tekijänoikeuksilla myönnetään väliaikainen monopoli teokseen, jonka kestoa ja ehtoja on rajoitettu. Tämä, jotta luovalle työlle on kannustimet. Luovuuden kannustimet, siinä on syy tekijänoikeusjärjestelmän olemassaololle.

Tämä teksti toimikoon lähtölaukauksena kirjoitussarjalleni, jossa käsitellään tekijänoikeuksien eri puolia eri näkökulmista. Jatkoa seuraa, toivottavasti paremmin jäsenneltynä.

Kontribuutioni hyvitysmaksukeskusteluun

Suurin keskustelu ollaan jo varmaan käyty ja hassusti keskustelu käydään jälleen silloin, kun on liian myöhäistä ja päätökset on tehty. Hyvitysmaksua laajennettiin siis tällä erää ulkoisiiin kovalevyihin, vaikka tavoitteena oli saada vielä suurempi laitekanta.

Mitä kaikkea ongelmia hyvitysmaksun laajentamisessa on? Yksi ongelma on, että se helposti antaa kilpailuedun tietyille laitteille suhteessa toisiin ellei sitä laajenneta ihan kaikkiin tallenusalustoihin, mikä taas ei ole kovin perusteltua. Tallentavan digiboksin hyvitysmaksun voi nykyään kiertää ostamalla tallentava digiboksi, johon ostetaan itse erillinen kovalevy. Mp3-soittimia saa nykyään jo muistikorttipaikalla (esim. Sansa Clip+), joten ostamalla laitteen, jossa on muistikorttipaikka, voi kiertää hyvitysmaksua. Jos hyvitysmaksu taas laajennettaisiin tiettyihin esim. älypuhelimissa käytettäviin muistikortteihin, niin ongelmaksi nousee se, että niitä käytetään ristiin rastiin ties missä
laitteessa. Esim. microSD-kortteja menee nykyään kameroihin, puhelimiin, mp3-soittimiin, skannereihin ja ties mihin. Hyvitysmaksun laajentamista on erittäin vaikea perustella sen takia, että enää mitään tiettyä tallennusalustaa ei käytetä merkittävissä määrin yksityiseen kopiointiin vaan kaikkia käytetään vähän kaikkeen. Niiden ihmisten osuus, jotka joutuisivat maksamaan hyvitysmaksua, vaikkeivat hyvitysmaksun sisältävää tuotetta sellaiseen käytä, on kasvanut merkittävästi. Maksun maksattaminen näillä ihmisillä on epäreilua sille enemmistölle, joka ei käytä tallennusalustoja yksityiseen kopiointiin. On myös esitetty, että laissa ole ilmaisu “merkittävissä määrin” ei enää pätisi esim. ulkoisiin kovalevyihin, koska merkittävä osuus epämääräisyydestään huolimatta ei voi olla mikään vähäinen määrä, jota se nykyään alkaa jo olemaan, jos tarkastellaan mihin laitteita pääasiassa käytetään. Tekijänoikeusteollisuuden tutkimuksissa vain 29% mainitsee kavereilta ja perheenjäseniltä kopioimisen kopiointitapahtuman lähteeksi, suurimmassa osasta kopiointeja lähteenä on hyvitysmaksun kannalta epäolennaisia lähteitä.

Sitten oikeudenhaltijoiden esittämät luvut (2mrd kappaletta vuodessa tms.) yksityisestä kopioinnista ovat vähän niin ja näin. Laittomasti tehdyt kopiot eivät kuulu hyvitysmaksun piiriin eivätkä myöskään kappaleet, joista on jo lisenssimaksut maksettu. Tuohon määrään on taatusti laskettu myös laitonta kopiointia sekä lisensoituja musiikkikappaleita. Ja vähintäänkin ns. format shifting ja time shifting kopiointi eli esim. omien cd-levyjen rippaaminen tietokoneelle tai digiboksin ajansiirtoa varten tehty kopionti, joiden ei pitäisi olla hyvitysmaksun piirissä olevaa kopiontia, koska on hyvin vaikea osoittaa, että tuosta olisi mitään haittaa oikeudenhaltijoille, kun materiaalista on joko kerran maksettu tai sitten sen katseluajankohtaa vain siirretään. Plus noiden tutkimusten luotettavuus on koko ajan paljon vaikeampi todentaa, koska kuluttajat eivät itsekään tiedä, että ovatko heidän
biisinsä laittomista lähteistä vai ei. Ja kopiointitutkimukset tekee tekijänoikeusjärjestöt itse, mikä on ihan käsittämätön viritelmä. Ne pitäisi ehdottomasti saada puolueettoman toimijan tekemäksi.

Minusta on outoa, että Teosto &co. lähtee siitä oletuksesta, että se aiempi hyvitysmaksujen taso oli ns. normaalitaso ja siihen pitäisi päästä takaisin. Eihän missään olla määritelty, että mikä on hyvä ja kohtuullinen hyvitysmaksun taso. Ja kun kyseinen ryhmittymä heittelee virheellisiä lukuja tyyliin yksityisen kopioinnin taloudellinen arvo on 2 miljardia euroa, niin olisi se aika outoa, että se n. 10 miljoonaa olis heille riittävä, koska heiltähän uupuu vielä 1990 miljoonaa menetettyjä tuloja tuonkin jälkeen. On myös syytä ottaa huomioon, että entisaikaan kuluttajille myytiin kertakäyttöisiä tallennusvälineitä, joista tuli jatkuvasti rahaa, mutta nykyään yhtä tallennuslaitetta voidaan käyttää vuosia ja vuosia ja esimerkiksi muistikorteille annetaan jopa elinikäinen takuu usealta valmistajalta. Kun alustoja ei ole tarvetta ostaa koko ajan lisää, niin on selvää, että rahavirta hyvitysmaksuista ei voi jatkua samanlaisena.

Jos jonkinlaista kulttuuriveroa tahdotaan periä, niin se pitäisi istuttaa suoraan tiettyjen tuotteiden arvolisäveroon ja pistää kattamaan kaikki kovalevyistä, nettiliittymistä, dvd-soittimista aina kaiuttimiin, koska kaikki em. teollisuuden alat hyötyvät merkittävästi yksityisestä kopioinnista. Puhutaan ns. positiivisista ulkoisvaikutuksista. Joskin vielä enemmän monet alat hyötyvät laittomasta kopioinnista, mutta sillä ei voi hyvitysmaksua perustella, koska laiton kopiointi ei ole tietystikään hyvitysmaksun alaista. Muutenhan se ei olisi laitonta. Jos hyvitysmaksun hajauttaisi tosi laajalle, niin sen prosentuaalinen osuus myyntihinnasta olisi niin pientä, ettei kuluttajalle koituva “haitta” olisi v-mäisen suuri. En tiedä onko tämäkään oikea tie, mutta mielestäni ainakin järkevämpi kuin nykyinen malli.

Toisaalta cd-, dvd-, digi yms. tuotteiden arvolisäveron voisi myös tipauttaa esim. yhdeksään prosenttiin, niin kuin kirjoilla. Tätä veroetua voitaisiin käyttää perusteena yksityisen kopioinnin sallimiselle. Voitaisiin romuttaa koko hyvitysmaksubyrokratia ja säästettäisiin huomattavan paljon aikaa ja vaivaa. Veroalennukset parantaisivat kotimaassa myytyjen tuotteiden menekkiä huomattavasti sekä saattaisi jossain määrin siirtää ulkomaiden nettikaupoista tilailua ihan kotimaahan. Myynti kasvaisi ja byrokratiassa säästettäisiin ihmisresursseja sen verta, että taiteen tukemiseen voisi heittää pari euroa lisää julkista rahaa. Miksei siirryttäisi tällaiseen malliin? Kaikki voittaa, suomalaiset kuluttajat, suomalaiset yrittäjät sekä taiteilijat.

Hyvitysmaksua ovat kerenneet käsittelemään jo esim. Osmo Soininvaara blogissaan kerran, jos parikin sekä Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Petteri Järvinen blogissaan, josta voi melkein suositella kaikkea aihetta käsitteleviä tekstejä, joita on hämmentävän paljon. Joskin Järvisen kanssa olen eri mieltä siitä, että digiboksille tallentaminen olisi ainoastaan time shiftingiä. Digibokseille pysyvä tallentaminen on suhteellisen yleistä tätä nykyään. Jos taas kiinnostaa lukea perustavampi selvitys koko järjestelmästä, niin Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi aiheesta syksyllä kattavan selvityksen, jonka ehdotusta numero 2 “Säilytetään nykyinen laitepohjainen hyvitysmaksujärjestelmä toistaiseksi” ei valtioneuvosto siltikään päättänyt noudattaa päätöksissään. Raportissa todetaan myös selkeästi, että järjestelmä ja sen legitiimiys on ongelmissa sen vuoksi, että laitekanta on suorastaan räjähtänyt käsiin, jonka vuoksi asia ei ole enää niin yksinkertainen kuin c-kasettien ja cd-levyjen aikaan.

Summasummarum, hyvitysmaksujärjestelmä on tullut nykyisessä muodossa tiensä päätökseen ja oli aika pohtia jotain uutta. Kulttuurin tukemista kannatan erittäin paljon, mutta nykyinen systeemi ei ole oikea tapa. Järvistä kompaten, nyt olisi ehkä korkea aika miettiä hyvitysmaksujärjestelmän kokonaisvaltaista uusimista ja harmonisoimista EU:n tasolla, josta taas olisi paljon muita hyötyjä ja monet EU:n sisäistä kaupankäyntiä haittaavat tekijät poistuisivat. Harmillisesti byrokratian rattaat – etenkin EU-tasolla – pyörivät pirullisen hitaasti. Jää nähtäväksi.

-Tero