Anonyymit vaalilahjoitukset heikentävät demokratiaa

Tässä nyt on ollut vähän kaikenlaista, niin ei ole kerennyt kirjoitella. Eilen Jyväskylän Vihreiden kokouksessa päätettiin luottamuspaikoista ryhmän sisällä. Itselleni tuli kulttuuri- ja liikuntalautakunnan varajäsenyys ja varsin tyytyväinen olen.

Ja sitten päivän aiheeseen. Ei enää niin ajankohtainen kuin kuukausi sitten, mutta silti ihan perusteltu keskustelunaihe. Itseäni on jo pitkään ihmetyttänyt Suomen vaalirahoitusjärjestelmä. Samoin myös Transparency International -järjestö on verrannut Suomen vaalirahoituslakia Valko-Venäjän vastaavaan Wikipedian mukaan. Kaikenlaista hassua on siis lakiin kirjoitettu aiheen tiimoilta muidenkin mielestä.

Asiani liittyy vaalirahoituksessa tuntemattomaan vaalirahaan. Anonyymin lahjoituksen raja on tällä hetkellä 1500 euroa per henkilö presidentinvaaleissa ja eduskuntavaaleissa, mutta kunnallisvaaleissa 800 euroa. Tämän rahan voi lahjoittaa sitten vaikka omissa, puolison ja yrityksen nimissä eli moninkertaisena. Kokoomus sai tuntemattomia lahjoituksia eniten viime eduskuntavaaleissa. On selvää, että pelkällä rahalla ei saa poliittista valtaa. Silti kun tarkastelee esimerkiksi lukuja, joilla eduskuntaan pääsee, on selvää, että raha merkitsee silti enemmän tai vähemmän poliittisessa pärjäämisessä. Suomessa tilanne on suht maltillinen, mutta esimerkiksi USA:ssa ei senaattoriksi ole asiaa ellei ole todella varakas. Jyväskylässä todistetusti voi kunnalisvaaleissa pärjätä pienelläkin rahalla, mutta jo Helsingissä tilanne on hyvin toisenlainen ja rahaakin tarvitsee moninkertaisesti pärjätäkseen.

Anonyymin lahjoittamisen mahdollisuus tukee sitä asiaa, että rahan määrä poliittisen vallan haalimisessa korostuu. Anonyyminä on helppo lahjoittaa, mutta jos isompi lahjoituksista olisi julkisia, niin se varmasti hillitsisi lahjoitusmääriäkin. Itseäni myös pistää epäilyttämään, että ovatko kaikki 800/1500 euron lahjoituksen oikeasti tehty täysin vilpittömästi vai onko taustalla mahdollisesti jotain muutakin.

En kannata silti anonyymin lahjoituksen rajan laittamista nollaan euroon. Miksi? Siksi, että siitä tulee sen jälkeen hyvin merkittävä asia yksityisyydensuojan kannalta. Jos jokainen euronkin lahjoituksen tehnyt ihminen päätyisi johonkin viralliseen rekisteriin, niin sitä voisivat esimerkiksi jotkut työnantajat käyttää väärin, jos jättäisivät palkkaamatta ihmisiä sen takia, että ovat tukeneet joitain poliitikkoja.

Nykyiset rajat anonyymien lahjoitusten suhteen ovat kuitenkin liian suuria, mikä johtaa rahan merkityksen kasvamiseen politiikassa etenemisessä sekä mahdollisiin piilokorruptiotapauksiin. Hyvä kompromissi voisi olla jonkinlainen kohtuullinen raja, johon kykenee ihan tavalliset kansalaiset, jos haluavat tuttua poliitikkoa anonyymisti tukea. Raja voisi olla esimerkiksi 300-500 euroa. Miksi ihmeessä yrityksen tai yksityisen ihmisen pitäisi saada lahjoittaa suurempia summia anonyymisti? Näen siinä paljon enemmän huonoja kuin hyviä puolia.

EDIT: Päivitetty 8.12.2012, korjattu anonyymin lahjoituksen ylärajat oikeiksi, koska kunnallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa rajat ovat eri. Ja Kokoomus sai eduskuntavaaleissa eniten rahaa uutisen mukaan, ei kunnallisvaaleissa. Niitä lukuja vielä kai odotellaan.

Advertisements