Montako kertaa DJ:n tulee maksaa musiikistaan?

Kentällä taas kuohuu, kun ilmeisesti viime viikonloppuna Helsingissä oltiin ratsattu yökerhoja TTVK:n ja Gramexin toimesta. Teosto ei ollut osallisena, vaikka monessa paikka heitä on tästä syytettykin. Oksasen Ville tästä blogasi ja ihmetteli TTVK:n viranomaisasemaa. Siihen en lähde sen enempää, se on ihan eri keskustelu. Kuuleman mukaan noissa tarkastuksissa oli joku saanut sakkoja siitä, että kappaleita oli ollut koneella yli lisenssin sallima määrä. Aiemmin järjestöt ovat ilmoittaneet, että saa olla henkilökohtaisiakin kappaleita, mutta mielellään eritelty omiin kansioihin. Minusta se olisi syyttävän tahon tehtävä todistaa, että noita kappaleita on oikeasti käytetty soittamiseen eikä niin, että DJ joutuu perustelemaan jokaisen kappaleen olemassaolon koneellaan.

Ei mennä tähän kuitenkaan tämän enempää tällä kertaa. Tästä tulee taas pitkä tilitys, joten hakekaapa popkornia tai jotain pientä evästä, niin jaksatte loppuun asti. Ja pistäkää vaikka joku hyvän artistin levy soimaan, musiikki on hieno asia.

Kappaleiden hankintatavasta riippuu, kenelle maksat

Aiemmin blogasin DJ-lisensseistä, niiden ongelmista ja niiden epäreiluudesta. Jos teksti ei ole tuttu, niin se on ehkä hyvä lukaista pohjustukseksi. Se on muuten lukaistu WordPressin mukaan 11348 kertaa, joten kiinnostusta on riittänyt, kiitokset siitä. Lyhyesti voisin kuitenkin tiivistää tämänkertaista tekstiä varten, miten DJ-lisenssit tällä hetkellä menevät. Ne menevät kutakuinkin näin:

1. Jos soittaa vinyylilevyiltä tai CD-levyiltä, ei joudu maksamaan kellekään lisenssejä.

2. Jos soittaa digibiisikaupoista (iTunes, 7digital etc.) ostettuja kappaleita sille koneelta, jolle ne on alunperin ladattu, joutuu maksamaan Teostolle kerran jokaisesta kappaleesta plus jokaisesta kappaleesta joka vuosi Gramexille.

3. Jos soittaa omilta ostamiltaan cd-levyiltään rippaamiaan mp3-kappaleita tietokoneelta (tai poltetuilta levyiltä tai muistitikulta), joutuu maksamaan Teostolle kerran jokaisesta kappaleesta plus jokaisesta kappaleesta joka vuosi Gramexille.

4. Jos soittaa kavereilta tai muusta laillisesta lähteestä kopioituja kappaleita, joutuu maksamaan Teostolle kerran jokaisesta kappaleesta plus jokaisesta kappaleesta joka vuosi Gramexille.

(Tähän väliin mainittakoon, että en ole satavarma kohdan 2 menettelystä eli pyytääkö Teosto nykyään maksua vai ei, koska Teosto on useaan otteeseen muuttanut ohjeitaan ja esim. vuoden 2008 ohjeiden mukaan nettibiisikauppojen kappaleita saisi soittaa, mutta nykyisten ohjeiden mukaan tarvitsisi nettikaupan lisenssiehdoissa olla maininta julkisesta esittämisestä, jotta kappaletta voi käyttää julkisesti. Se on sikäli älytön vaatimus, että eihän julkisesti saa esittää muutenkaan ilman erillistä lupaa. Sikäli mielenkiintoista, että tein pikaisen gallupin tästä asiasta ja kukaan kuudesta vastaajasta tiennyt, että miten tämä asia nyt oikein menee. Teostolla olisi ehkä tiedottamisen paikka tässä asiassa.)

Hanki kappaleet järkevällä tavalla, tai maksat useammin

Verrataanpa näitä eri vaihtoehtoja. Ensimmäisen vuoden jälkeen tilanne on tämä eri kohtien välillä:

1. Maksettu yhden kerran, vain ostetuista äänitteistä.

2. Maksettu kolme kertaa, kerran digikaupalle, kerran Gramexille ja kerran Teostolle

3. Maksettu kolme kertaa, kerran äänitteistä, kerran Teostolle ja kerran Gramexille

4. Maksettu kaksi kertaa, kerran Teostolle ja kerran Gramexille.

Oletetaan, että DJ ei poista kappaleita soittolistoiltaan, vain lisää sinne uusia. Viiden vuoden jälkeen näistä ensimmäisistä kappaleista oltaisiin maksettu seuraavanlaisesti:

1. Maksetettu edelleen vain kerran äänitteistä.

2. Maksettu seitsemän kertaa, kerran digikauppaan, kerran Teostolle ja viidesti Gramexille

3. Maksettu seitsemän kertaa, kerran äänitteistä, kerran Teostolle ja viidesti Gramexille.

4. Maksettu kuusi kertaa, kerran Teostolle ja viisi kertaa Gramexille.

Onko oikein, että DJ maksaa hyvinkin erilaisia määriä rahaa eri tahoille sen perusteella, että miten on soittamansa musiikin hankkinut? Kohdassa 1 soitetaan äänitteiltä, mutta kohdassa 2-4 tietokoneelta. Jos selkä kestää, niin taloudellisesti halvin vaihtoehto pitkällä tähtäimellä saattaisi olla ostaa vain äänitteitä ja soittaa niiltä, koska biiseistä tarvitsisi maksaa vain yhden kerran. Etenkin tällä hetkellä, kun käytettyjä CD-levyjä saa naurettavan halvalla, se voisi olla hyvinkin edullista. Esimerkiksi amerikkalaisesta Secondspin-kaupasta lähtee levyjä jopa parin dollarin hintaan.

Syitä siirtyä digitaaliseen soittamiseen on tosin paljon ja varmaan suurimpina syinä se, että se mahdollistaa entistä luovemman soittamisen ja ei tarvitse kantaa levyjään mukana. Tämän vuoksi monet siirtyvät kuitenkin siirtyvät digitaaliseen soittoon, vaikka se vaatii myös investointeja tekniikkaan. Aiemmasta esimerkistä näemme, että taloudellisesti järkevä digi-DJ valitsee mallin 4, joka on halvempi kuin malli 2 tai 3, koska on halvempaa maksaa lisenssejä kuin ostaa biisit digibiisikaupasta tai cd-levyillä. Aiemmasta postauksestani opimme taas, että tekijänoikeuden tulisi edistää luovuuteen, joten digitekniikkaan siirtymisen jarruttaminen on mielestäni lain hengen vastaista.

Älytöntä?

Kuulostaako älyttömältä? Niin minustakin, koska mallissa 4 rahat eivät edes tility oikeille omistajilleen toisin kuin malleissa 1-3, ellei käytä useita päiviä lomakkeiden täyttämiseen, jotta rahat saataisiin tilitettyä oikein. Raporteista pitäisi löytyä ainakin Gramexia varten seuraavat tiedot: biisin nimi, esittäjä, levy-yhtiö, levykoodi, isrc-koodi.

Tietokoneelta soittaminen on nykypäivää eikä teknologian kehitystä vastaan voi taistella. Vinyyleiltä soittaminen tulee pysymään aina tietyn piirin juttuna ja sitä arvostan, mutta valtaosa DJ:stä tulee siirtymään DJ-ohjelmilla soittoon, jos ei ole jo siirtynyt. Suurin osa DJ:stä kokee myös, että biiseistä tulee maksaa tekijöilleen. Osa DJ:stä tykkää edelleen ostella fyysisiä levyjä hyllyyn ja soittaa niiltä ripattuja tiedostoja keikoillaan. Jotkut DJ:t ovat ostaneet tuhansia levyjä vuosien varrella (itselläni “vain” toista tuhatta) ja tahtoisivat edelleen niitä keikoillaan esittää, mutta eri formaatissa, eli 0 grammaa painavina digitaalitiedostoina. Yli tuhannen levyn biisikirjaston digitoiminen kerralla maksaa useita tuhansia euroja ja voi mennä jopa viisinumeroiseksi luvuksi. Tämä siis musiikista, josta on jo kertaalleen maksettu.

Nykyinen lisenssimalli kannustaa digisoittoon siirtyneet DJ:t (joita palkkatöikseen tekevistä suurin osa) kopioimaan kappaleet kavereiltaan tai muista laillisista lähteistä. Tai jopa laittomistakin, koska tiedoston alkuperää on käytännössä mahdoton todentaa. Tätäkö tekijänoikeusjärjestöt ja artistit haluavat? Sitä, että DJ:t eivät enää osta musiikkia eikä rojalteja tilitetä edes niille, kenelle ne kuuluvat? Jos olisin itse muusikko, niin olisin varsin huolissani tästä kehityksestä.

Onko moraalisesti oikein, että DJ:t maksavat monta kertaa musiikistaan?

Jos soitat digitaalisena, niin joudut maksamaan monta kertaa musiikistasi. Piste. Onko tämä oikein? Sekä CD-levyn, että digitaalisen kappaleen myynneistä on jo menneet artistille rojaltit eikä CD-levyjäkään saa soittaa julkisesti, jos ravintola ei maksa korvauksia. Miksi siis digitaalisista kappaleista täytyisi maksaa monta kertaa? Miksi eri tavat hankkia musiikkia ovat eriarvoisessa asemassa? Soittamalla CD:tä tai vinyyliä, maksat vain kerran. Ostamalla digiä tai rippaamalla omia levyjäsi, maksat useaan kertaan. Kopioimalla kavereilta, säästät selvää rahaa etkä riko lakeja. Sekö on se toimintatapa, johon halutaan kannustaa?

Kaikkien hämärintä tässä on se, että jos kopioi omilta CD-levyiltä ykkösiä ja nollia tietokonelle ykköselle ja nolliksi, joutuu maksamaan sitten useaan kertaan asiasta. Gramex perustelee asiaa näin:

Kuten alussa on todettu, niin kopioiminen edellyttää esiintyvien taiteilijoiden ja äänitetuottajien nimenomaista lupaa. Kopiointi- ja käyttölupa (DJ-lisenssi tai ostoura) edellyttää, että kopio valmistetaan ns. laillisesta lähteestä. Se tehdäänkö kopio omalta cd-levyltä vai kaverin tai kirjaston cd-levyltä ei vaikuta hintaan. DJ-lisenssissä ja ostoura –mallissa maksetaan kopiointi- ja/tai käyttöoikeudesta eli eri asiasta kuin hankittaessa cd-levy kaupasta. Sen vuoksi hinnoittelussa ei oteta huomioon, onko henkilö mahdollisesti jo ostanut biisit aikaisemmin. Henkilö, joka omistaa kaikki kopioitavat cd-levyt maksaa siten kopiointi- ja käyttöluvasta saman hinnan kuin henkilö, joka ei omista levyjä. Pitää siis paikkansa, että henkilö, jolla on cd-levyt ja dj-lisenssi, on toki maksanut näistä yhteensä enemmän kuin henkilö, joka on hankkinut vain dj-lisenssin. On kuitenkin huomattava, että ensin mainitulla henkilöllä on edelleen omistuksessaan ostamansa cd-levyt, joilla on arvoa. Maksaahan henkilö, joka on ensin ostanut elokuvan X dvd-levyn, saman hinnan mennessään leffateatteriin katsomaan kyseistä elokuvaa, kuin henkilö, joka ei ole ostanut elokuvan dvd-levyä.

Tässä perustelussa ei todeta, että mikä on moraalinen oikeutus sille, että CD-levyltä itselle tehdyt kopiot ovat jotenkin tekijänoikeudellisesti relevantteja. Mikä niissä on tekijänoikeudellisesti merkittävää? Miksi jo kertaalleen maksetusta materiaalista tulee maksaa uudelleen? Tekijänoikeuslaki kappaleen valmistamista on tehty aikana, jolloin ei edes ajateltu sellaista asiaa, että joku voisi haluta vaihtaa teoskappaleidensa formaattia. Peruste uudelleenmaksamiselle ei voi olla pelkästään se, että laki sanoo niin, koska lakia luodessa ei ole koko asiaa osattu ajatella. Laki mahdollistaa tälläisen kieltämättä erittäin epäoikeudenmukaisen menettelyn, mutta laillisuus ei vielä tee menettelystä moraalisesti oikeaa. Järjestöjen ei ole pakko tehdä käytäntöjään kaikkein tiukimman tulkinnan mukaan,  vaikka laki sen mahdollistaisi. Laki on myös todettu tekijänoikeuden asiantuntijoiden taholta sopimattomaksi digitaaliseen ympäristöön (kts. aiempi postaus aiheesta), joten lain kirjaimella perustelu ei nyt vakuuta minua. On ihan älytöntä, että minulla voi olla soittopisteen vieressä puolisen tuhatta cd-levyä ja niiden soittaminen Pioneerin cd-soittimilla on täysin laillista, mutta jos soittaisin niiden kopioita tietokoneen kautta, niin siitä pitäisi maksaa lisenssejä. Kuulostaako tämä edes muusikoiden mielestä jotenkin järkevältä toiminnalta?

Sama koskee digitaalisia kappaleita. Vaikka laki mahdollistaa sen, että ne tulkitaan kopioiksi, joita ei saa käyttää kuin yksityisessä käytössä, niin laki ei pakota järjestöjä tällaisiin menettelyihin. CD-levyjen ja vinyylien käyttöä ei järjestöt voi lain mukaan kontrolloida ja käsittääkseni tämä liittyy ilmiöön nimeltä tekijänoikeuden raukeaminen, joka koskee fyysisiä teoskappaleita. Valitettavasti digiympäristössä ei ole enää fyysisiä kappaleita, on vain kopioita. Sekä fyysisistä levyistä, että digibiiseistä menee korvaukset teoksen tekijöille. Jos näitä esitetään julkisesti, niin ravintola/järjestäjä maksaa korvauksia järjestöille, ja tämä on minusta ihan oikein. Mutta mikä on moraalinen peruste sille, että samasta kappaleesta voidaan veloittaa moneen kertaan ja Gramexille jatkuvasti vuodesta toiseen (ellei halua maksaa 1,09€ plus ALV, jolloin saa ikilisenssin)? Miksi maksetun digitaalisen kappaleen soittaminen on sellainen teko, että siitä tulee maksaa vuodesta toiseen? Niistä on jo korvaukset kerran maksettu ja julkisesta esittämisestä maksetaan erikseen. En näe tätä oikeutettuna eikä tässäkään tapauksessa perusteluksi käy se, että laki mahdollistaa tällaisen tulkinnan. Laki voi mahdollistaa moraalisesti ja eettisesti vääriä asioita. Esimerkiksi kokonaisen äänitteen hankkiminen digibiisikaupasta ei ole niin paljon halvempaa, että siitä voisi merkittävästi vähemmän mennä rojalteja tekijöilleen.

Kenelle näissä aiemmissa tapauksissa on muka jätetty maksamatta korvaukset?

Kyse ei ole siitä, etteikö DJ haluaisi maksaa musiikista

Ei kyse ole siitä, että DJ joutuu maksamaan työvälineistään. Minusta on ihan kohtuullista, että DJ maksaa kappaleista, joita soittaa sekä tekniikasta, jota käyttää. Tässä on kyse siitä, että hinnoittelu ei ole formaattineutraalia. Joku vertasi DJ:tä yrittäjiin (mitä me emme kaikki kyllä millään muotoa ole) ja näki, että yrityksenkin kuuluu maksaa työkaluistaan. Olisiko se kohtuullista, että esimerkiksi rakennusurakoitsijat joutuisivat maksamaan erilaisista luvista sen perusteella, että käyttävätkö he materiaalina puuta tai betonia? Jos valitse betonin, niin maksat suurempia lisenssejä Suomen rakennustarvikeoikeusjärjestölle. Siitähän tästä on kyse. DJ:t, jotka käyttävät CD-levyjä tai vinyylejä, eivät maksa mitään lisenssejä mihinkään suuntaan. Sen sijaat DJ:t, jotka ostavat biisinsä digibiisikaupasta tai kopioivat tietokoneille omilta levyiltä, joutuvat. Miksi eri työkaluja käyttäviä DJ:tä tulisi kohdella eri tavalla?

Paras vertaus olisi mielestäni keikkailevat muusikot, jotka soittavat muiden musiikkia keikoillaan. Ei heidän tarvitse maksaa siitä mitään lupia, että soittavat muiden kappaleita keikoillaan vaan ravintola hoitaa esityskorvaukset eteenpäin. Eikä muusikoiltakaan vaadita mitään lisämaksuja sen takia, että soittavat digitaalisilla laitteilla musiikkiaan. Keikalla saa olla vaikka MIDI-syntikka ja silti kukaan ei vaadi mitään digilupaa. En tiedä millainen politiikka nuottien kohdalla on, mutta vähän oudoksuisin kyllä sitä, että jos joku on tulostanut diginä ostamansa nuotit ja joutuisi tämän vuoksi maksamaan lisää, koska käyttää kopiota.  Tai jos joutuisi maksamaan lisenssiä siitä, että ottaa omistamistaan nuottivihkoista kopiot ja käyttää niitä keikoilta, koska joku kuitenkin läikyttää kaljat niiden päälle. DJ:t ja covereita soittavat muusikot ovat minusta tässä tapauksessa verrattavissa: kummatkin soittavat jotain muuta kuin omia teoksiaan ja tekevät niistä omaa tulkintaansa. DJ-esiintymisessä on kuitenkin ero musiikkiesityksiin ja muuan DJ nimeltä Norman Cook aka Fatboy Slim, kiteytti tämän eron hyvin kieltäytyessään tv-esiintymisestä:

I got offered to do Letterman and Saturday Night Live, which is a lovely idea, but what would I do? I’m a DJ and it takes two hours to DJ. You can’t do it in three minutes.

Mitä DJ-lisensseille pitäisi tehdä?

Koska valittaminen ilman konkreettisia muutosehdotuksia on hedelmätöntä, ehdotan tässä myös, että miten lisenssipolitiikkaa tulisi muuttaa.

Mielestä kaikkein järkevintä olisi, että kopiolisenssi olisi ravintolakohtainen, ei DJ-kohtainen. Ravintolassa (tai muussa liiketilassa) joko saa soittaa kopioita tai sitten ei saa, riippuen löytyykö kopiolisenssi vai ei. Kopiolisenssin hinta määrittyisi asiakaspaikkojen ja aukiolopäivien mukaan ja mahdollisesti jonkinlainen alennus illoista, jolloin on elävää musiikkia tai muuta ohjelmaa paikan päällä. Kopioita saisi tehdä sitten niin paljon kuin lystää, koska ei noissa kopiorajoissa oikein ole mitään tolkkua eikä ne todellakaan edistä kulttuurin monimuotoisuutta. Tiukista kopiorajoista hyötyy Lady Gaga ja megastarat, mutta niistä taas on haittaa keskitason ja sitä vähemmän tunnetuille artisteille, joita saattaisi listoilta löytyä, jos lisenssien kokoja ei rajoiteta liikaa. Jos joku ravintola tahtoo soittaa 100 kappaletta koko vuoden, niin soittakoot. Jos joku tahtoo soittaa vuoden aikana 10000 eri biisiä, niin sehän olisi vaan mainiota eikä kyseessä ole todellakaan teko, josta tulisi kustantaa 100 kertaa enemmän.

EDIT: Tähän lisäyksenä sellainen, että ravintoloille, joilla ei ole kopiolisenssiä, tulisi tarjota kertalisenssiä. Se voisi olla jotain 15-25 euroa per ilta esimerkiksi yhteensä kattaen molempien järjestöjen luvat. Varmaan tiettyihin erikoistapahtumiin voisi olla tällaisellekin tarvetta, vaikka muutoin ravintolassa ei soisikaan kuin soittorasia tai fyysiset äänitteet.

Tiedän, että ravintolat ei varmasti innostu ylemmästä ehdotuksesta, mutta se olisi monella tapaa järkevä. Se tarkoittaisi sitä, että maksuja todennäköisesti kertyisi tekijänoikeusjärjestöille enemmän, koska on helpompi valvoa sitä, onko ravintolalla lisenssi kuin se, onko kaikilla ravintolan DJ:llä lisenssi. Tarkastuksia ei tarvitsisi tehdä ravintoloihin, joissa lisenssit jo on. Uskon, että DJ:tkin olisivat halukkaita kertomaan ravintoloista, jotka eivät noudata lisenssejä ja pakottavat DJ:n soittamaan kopioita, vaikka heillä ei moista ole. Tämä myös helpottaisi mahdollisesti tilitystenkin kanssa, jos ravintolat velvotettaisiin toimittamaan jonkinlainen lista kappaleista, joita heillä on soitettu eikä tarvitsisi jokaiselta DJ:ltä erikseen kysellä.

Toinen vaihtoehto on se, että lisenssiehtoja muutetaan sellaisiksi, että lisenssiä ei tarvitse, jos teoksesta on jo kerran maksanut tai se on fyysisesti läsnä. Eli lisenssiä ei tarvitsisi, jos

A) DJ omistaa äänitteen, josta kopio on tehty. Format shifting ei ole tekijänoikeudellisesti relevanttia toimintaa, teoksesta on jo kertaalleen maksettu.

B) DJ on ostanut kappaleen digitaalisena nettikaupasta. Teoksesta on jo kertaalleen maksettu eikä ole moraalisesti oikein asettaa eri formaatteja eri asemaan.

C) Jos äänitte, josta kopio on tehty, on fyysisesti läsnä. Mahdollistaisi esimerkiksi sen, että ravintola/ohjelmatoimisto voisi muuttaa vanhat cd-levynsä mp3-formaattiin ja soittaa sitten vaikka iTunesin kautta ja pitää levyt jossain varastossa, jos tarkastaja tulee. Nykyinen käytäntö tekee vanhoista äänitteistä ikäänkuin turhia, vaikka niistä on jo kerran maksettu, mikä ei ole minusta oikein.

D) Jos kappale on haettu esimerkiksi artistin nettisivuilta ja DJ-käyttö on sallittu tai teosta ei ole määritelty ”vain yksityiseen käyttöön”

Tässä mallissa lisenssiä tarvitsisi sellaisiin kappaleisiin, jotka on

A) kopioitu kaverilta

B) kopioitu kirjastosta

C) kopioitu netistä laillisesta lähteestä (esim. artistin nettisivuilta) “vain yksityiseen käyttöön”

Ensisijaisesti lähtisin hakemaan sellaista ratkaisua, että kopiolisenssi siirtyisi kokonaan ravintolan maksettavaksi eli se joko olisi ravintolalla tai se ei olisi. Nythän on sinällään naurettavaa, että jos ravintolassa on 10 eri DJ:tä, niin se joutuu maksamaan kymmenkertaiset maksut suhteessa siihen, että siellä on yksi DJ. Yhtä paljon musiikkia siellä soi siitä huolimatta, että montako DJ:tä siellä käy keikkailemassa, joten maksut määräytyvät varsin oudoin perustein eikä se liity enää siihen, paljonko sitä musiikkia käytetään.

Lisenssimaksujen tilittämistä on kehitettävä

Lisenssien tilityksiä varten järjestöjen täytyisi kehittää joku tietokantaohjelmisto, joka osaisi lukea yleisimpien DJ-ohjelmien soittologeja ja tätä kautta tilittää lisenssien maksut oikeisiin osoitteisiin. Tai vähintäänkin sellainen järjestelmä, että voisi toimittaa tekstitiedostot, joissa on määritelty artisti + kappaleen nimi tietyssä ennaltasovitussa formaatissa. Ei olisi edes iso homma pyytää jotakuta tekemään jonkinlainen koodinpätkä, joka osaisi automaattisesti tehdä noista soittologeista sellaisia, että ne järjestöille kelpaa. Vaikka varmastikaan täydellisesti tuollainen järjestelmä ei toimisi ja joitain rojalteja voisi mennä väärään osoitteeseen, niin se olisi silti kymmeniä kertoja parempi kuin nykyinen järjestelmä, että rojaltit tilitetään jollain mystisellä tavalla, joka perustuu radioiden soittolistoihin ja levymyynteihin eikä siihen, että mitä on oikeasti soitettu. En näe oikeudenmukaisena sitä artisteja kohtaankaan, että rahoja tilitetään jollain valmiilla kaavalla eikä edes yritetä löytää ihmisiä, joille ne rahat kuuluu. Vuonna 2012 on varmasti jo mahdollista koodata sellainen ohjelmisto, joka osaisi yhdistää 98% varmuudella kappaleet oikeaan oikeudenhaltijaan vaikka ne olisivat muodossa “artisti – kappale”. Epämääräisten tapausten kohdalla joku ihminen voisi katsoa käsin läpi, että löytyykö oikeudenhaltijaa ja jatkoa varten koodata ohjelmistoon sen, mihin osoitteeseen rojaltit menee eli kun seuraavan kerran tulisi samalla artisti+kappale -yhdistelmä.

Rojaltien tilittämisestä täytyisi tehdä myös nykyistä avoimempaa. Ei ole mikään ihme, että DJ-kentällä ei hypitä riemusta maksaa lisenssejä, kun nykyään kaikki ovat siinä käsityksessä, että rahat menevät Lauri Tähkälle, jota ei oikeasti soiteta ravintoloissa varmaan muualla kuin Mikkelissä ja Pohjanmaalla. Jos ne jakoperusteet olisivat nähtävissä, esim. top 200-400 artisti, joille rojaltit menee, niin varmasti se innostaisi myös DJ:tä lähettämään niitä biisilistojaan järjestöille, koska hekin haluavat rojaltien menevän oikeaan osoitteeseen.

Ovatko tekijänoikeusjärjestöt saatanasta?

Tekijänoikeusjärjestöt herättävät nykyään erittäin vahvoja mielipiteitä nuorten ja etenkin DJ-yhteisön keskuudessa. DJ:iden reaktiota en sinällään moiti, koska meitä on laitettu hanuriin oman alan asioissa ilman liukastetta jo pidemmän tovin. Meillä ei ole myöskään ammattiliittoa neuvottelemassa näitä asioita puolestamme, mutta siitä voimme syyttää vain itseämme, kun ollemme näin saamattomia asian suhteen. En silti ole koskaan nähnyt, että tekijänoikeusjärjestöt ovat pahoja sinällään enkä tahdo uskoa, että kaikki käytännöt johtuvat ilkeydestä ja rahanhimosta. On ymmärrettävää, että rojalteista tahdotaan saada hyviä, koska ajetaan omien asiakkaiden etuja. Ja maailmanlaajuisesti vertailleen Gramex ja Teosto on tehokkaita hommassaan ja varmasti yksiä tarkimpia tilittämään rahoja myös eteenpäin. Olen myös tavannut Gramexin ja Teoston edustajia ja istunut heidän kanssaan myös samoissa palavereissa ja käynyt jopa lounaalla. Kaikki tapaamani henkilöt ovat olleet asiantuntevia ja mukavia ja uskon, että varmasti hyviä työssään.

On silti hyvä joskus istua alas ja miettiä omia käytäntöjään myös toisen tahon silmin. DJ-asioissa ei olla mielestäni onnistuttu olemaan reiluja ja kohtuullisia eikä järjestöt tunnu oikein ymmärtävän sitä, että mitä kentällä tapahtuu ja mikä on se todellisuus, missä toimitaan. Aina löytyy varmasti joku, joka valittaa kohtuuttomista ehdoista. Sen sijaan, jos suurin osa kaikista DJ:stä valittaa samasta asiasta, on hyvä pohtia että mistä se johtuu ja voisiko tyytymättömyydelle olla joku oikea syy. Pidemmän päälle tilanne, jossa suurin osa alan ihmisistä on tyytymättömiä ehtoihin, ei ole kestävää. Se johtaa lopulta myös siihen, että kuuliaisuus myös monissa muissa tekijänoikeusasioissa murenee, legitimiteetti katoaa. Jos on vuosia kokenut järjestöjen vaativan kohtuuttomia ja kokenut heidän kohtelevan kaikkia DJ:tä kuin rikollisia, ei ole mikään ihme.

On kompromissien, kohtuuden ja yhteistyön aika

DJ:t eivät ole tekijänoikeusjärjestöjen vihollisia, vaikka itsekin koen, että meidät sellaisena monesti nähdään. Tuntemani DJ:t ovat lähes jokainen musiikin suurkuluttajia ja omistavat mielettömän määrän äänitteitä. Monet heistä harrastavat musiikkia myös sen monissa muissa muodoisssa, kuten soittavat jotain instrumenttia tai käyvät ahkeraan keikoilla. Sen sijaan, että heiltä vaadittaisiin kohtuuttomia, niin olisi hyvä hakea kompromissia ja nähdä DJ:t voimavarana. Esimerkiksi kotimaiset levy-yhtiöt käyttävät omien kokemusten mukaan varsin vähän DJ:tä promootiossaan, vaikka näin digiaikana promojen jakelu on käytännössä ilmaista. Keikkailevat bändit taas tuntuisivat mielellään jättävän oman levynsä yökerhoon, jos ovat keikalla.

En usko, että nykyinen tilanne johtaa pidemmän päälle kummankaan osapuolen kannalta järkevään lopputulokseen. Tyytymättömyys DJ:iden keskuudessa on erittäin suurta ja se on mielestäni ihan perusteltua. Jos Teosto ja Gramex ovat valmiita neuvottelemaan sopimustensa sisällöstä ja ehdoista, niin olen henkilökohtaisesti valmis tulemaan paikan päälle, kenties pari kollegaa sekä jonkinlainen ehdotus mukanani. Sellainen, jonka useat DJ:t voisivat allekirjoittaa. Ehkä tämän kirjoituksen ehdotukset ovat myös sellaisia, joiden taakse voisi suurin osa DJ-toimintaa harrastavista asettua.

Nyt olisi DJ-yhteisön oikeasti aika organisoitua. Kommentoikaa, levittäkää, kertokaa onko tässä kirjoituksessa esitetyt ehdotukset kannatettavia. Jos tätä asiaa emme vie itse eteenpäin, niin ei sitä tee kukaan meidän puolestakaan.  Nyt hemmetti soikoon kerätään rivimme ja asetutaan yhteisen tavoitteen taakse, olit sitten yökerho-DJ, klubi-DJ tai jotain siltä väliltä. Kaikki tuki myös Teoston ja Gramexin asiakkailta on varmasti eduksi, koska en usko, että artistitkaan ovat tästä asiasta erityisen tietoisia. “You gotta fight for your right to party“, niin kuin Beastie Boyskin aikanaan totesi.

P.S. Teosto kutsui minut ja muita juttelemaan asiasta. Kiitos Teostolle kiinnostuksesta. DJ Orion asiasta mainitsikin.

P.P.S. Artisteja voi tukea myös käymällä heidän keikoillaan. Tänä viikonloppuna 20.-.21.4. Jyväskylässä järjestetään Jyrock-festivaali, jota suosittelen kaikille elävän musiikin ystäville. Mielenkiintoisia uusia nimiä. Olen ollut järjestämässä Jyrockia osaltani jo vuodesta 2005. Kyllä, tämä oli häikäilemätön mainos, joka ei liity enää juuri alkuperäiseen tekstiini, mutta ei sentään maksettu mainos.

Advertisements

46 thoughts on “Montako kertaa DJ:n tulee maksaa musiikistaan?

  1. “Ovatko tekijänoikeusjärjestöt saatanasta?”

    Sanoisin että on. Teosto, Gramex ja TTVK ei kauniista korulauseistaan huolimatta ole pitkään aikaan edustaneet kuin itseään ja muutamaa isoa mediajättiä. Varsinkin Teosto on tässä oudoin välikäsi, sehän näkee kaiken pahaksi
    a) erilaisten medioiden kuluttajat
    b) yksityiset, ns. “vapaat” sisällöntuottajat.

    Jopa ihan eturivin artistitkin on alkaneet kyseenalaistamaan että mikä tässä oikein on. Kun ne samat tyypit jotka käy keikoilla onkin pahimpia vihollisia. Ja ne firmat jotka puukottaa perseeseen onkin parhaita ystäviä.

    Onneksi suunta on koko ajan huonompaa, mikä tarkoittaa sitä että jossain vaiheessa savijalkainen jättiläinen romahtaa.

    • Teosto ei ole välikäsi, vaan musiikintekijöiden voittoa tuottamaton järjestö, jonka tehtävä on mahdollistaa ammattimainen musiikintekeminen Suomessa. Jos Teosto on outo sinulle, kannattaa lukea vaikkapa vuosikertomus sivulta http://www.teosto.fi. Tieto on tapa tappaa ennakkoluulot, ja nähdä maailma oikein simin.

      • Voi voi Kim, et tainnut lukea paljonkaan ylläolevasta blogista ajatuksen kanssa, teosto välillisesti kerää tuloa Dj:ltä, se varmaan on tullut jo kaikille selväksi, se että kutsutaan sitä välikädeksi tai voittoa tuottamattomaksi järjestöksi, on tässä asiayhteydessä epärelevanttia.
        Kyse on eri formaattien eriarvoisuudesta ja moneen kertaan maksamisesta. Olen ollut itse ensimmäisen kerran Dj keikalla vuonna -78. Vinyylejä on kertynyt n. 3000kpl ja CD-levyjä yli 5000kpl.
        Käyn edelleen keikoilla, kun se minulle itselleni on mielekästä, mutta luuletko että lähden tämän setin kanssa mihinkään, traktorilla vissiin pitäs duuniin lähteä, sama määrä mahtuu kevyesti yhteen “Mäcciin” tai “Puuceehen” olkalaukussa. Yllämainitun kirjaston digitoiminen näillä pelisäännöillä johtaisi henkilökohtaiseen konkurssiin.

  2. Erinomainen teksti. Tätä pitäisi jakaa pamflettina kaikkialle (vrt. TTVK:n sarjakuvat).

    Musiikintekijöiden ja levy-yhtiöiden puolelta noihin muutosideoihin voisin esittää “vapaaehtoista rajoittamista”, jossa julkaisevalle puolelle annettaisiin mahdollisuus itse päättää millä tavalla tuotoksia saa käyttää tulevaisuudessa (vrt. tietokoneohjelmistojen monimuotoiset lisenssit). Eli Creative Commons -tyyliin NCB/Teoston ja muiden tietokantoihin lisättäisiin jokaisen kappaleen kohdalle kentät, joihin saa määritellä kuka saa käyttää musiikkia ja mihin. Tällä tavalla levyjä voitaisiin määritellä esimerkiksi “vapaasti käytettäväksi DJ-käytössä” tai jopa “kaikki käyttö, remiksaus ja levitys sallittu, kunhan jakaa samalla periaatteella”. Tai sitten “vain kotikäyttöön – ei edes maksusta tanssilattialle”. Mielestäni yhtenäisen “tekijänoikeusjärjestö päättää kaiken puolestasi” -systeemin aika olisi ollut ohi jo vuosikymmeniä sitten ja kirjavammat lisensointimahdollisuudet olisivat pelastaneet paljolta. Myös DJ’tä ja mm. radiokanavia, takseja, partureita, kahviloita yms.

    Otetaanpa tällainen esimerkki. Jos itse Teoston jäsenenä (ja sieltä itselleni ihan merkittävästikin rahaa vuosittain saavana) koen, että:

    a) osa kappaleistani saisi olla vapaasti ihan kaikessa kuviteltavissa olevassa käytössä
    b) teoksiani saa levittää ja kopioida vapaasti missä tahansa formaatissa kuka tahansa
    c) kaikkea ikinä tekemääni musiikkia saa käyttää vapaasti epäkaupallisiin tarkoituksiin (määritelty sovitulla tavalla) osana omia tuotoksia
    d) osaa biiseistäni saa samplata vapaasti jos myös syntynyttä biisiä jakaa samalla ehdolla
    e) haluan valtavat korvaukset jos musiikkiani käytetään esim. suuryhtiön mainoksen taustamusiikkina
    f) haluan kieltää kaikenlaisen musiikkini käytön esimerkiksi sotateollisuudelta tai uskonnollisissa yhteyksissä. paitsi muutama salaviestejä sisältävä biisi on tarkoitettu juuri tähän käyttöön.

    2010-luvulla tekijänoikeusjärjestön pitäisi mielestäni pystyä vastaamaan näihin (tai muihin vastaaviin) toiveisiin tai ainakin osaan niistä. Sen sijaan olen ollut toistuvasti tilanteissa, jossa en edes itse saisi soittaa omaa musiikkiani vaikkapa DJ-keikalla tai yhdistyksemme nettiradiossa suorittamatta siitä korvausta.

    Tällainen tekijänoikeusjärjestöjen tietokantojen laajentaminen mahdollistaisi myös sen, että osa artisteista voisi toimia 100% kaupallisesti kuten aiemminkin (tai vielä tehokkaammin). Musiikkimaailman jakautuminen kaupalliseen ja ei-kaupalliseen puoleen ja niiden väliseen harmaaseen, mutta käsitettävään alueeseen olisi nähdäkseni erittäin tervettä. Beyoncen tai Sonyn tapa toimia ei ole minun tapani, miksi minun pitäisi siis olla samoilla ehdoilla mukana? On olemassa musiikkia, joka toimii mainosmaailman periaatteilla ja sitten sitä toista, kolmatta, neljättä, yms… Yhtä toimivaa sääntökokoelmaa ja käytäntöä ei yksinkertaisesti ole ja nykytekniikalla tämä harha on mahdollista rikkoa.

    [ Tällainen järjestelmä muuten suosisi erityisesti sellaisen musiikin levitystä ja esittämistä, jossa olisi vapaammat lisenssiehdot. Eli antaisi todennäköisesti pientä etulyöntiasemaa pienille toimijoille samaan tapaan kuin P2P-maailma yms, josta on kiittäminen aina vain rikastuvaa ja monipuolistuvaa julkaisumaailmaa. Ongelman taustalla lieneekin paljolti se, että nimenomaan monipuolinen musiikkimaailma aiheuttaa isoille julkaisijoille valtavasti kuluja. Mitä vähemmän kilpailua, vaihtoehtoja ja persoonallisuutta sitä helpompi ja halvempi on kaupata omia tuotteita. Vai mitä? ]

    • Jos teoston jäsenenä koet noin, niin toivoakseni alat myös vaikuttaa järjestön sisällä ja pyrit luottamusasemaan sen operatiiviseen johtoon. Muuten ei ole mitään saumaa saada järjestöä korjattua.

  3. Asiaa kirjoitat. Olen samaa mieltä lähes joka kohdasta ja mielestäni kohta jossa kirjoitat “…että lisenssiehtoja muutetaan sellaisiksi, että lisenssiä ei tarvitse, jos teoksesta on jo kerran maksanut tai se on fyysisesti läsnä. Eli lisenssiä ei tarvitsisi, jos…” on erittäin hyvä idea.

  4. Pingback: DJ:n lisenssimaksut | Todellisuuden omistaja

  5. Kirjoitetaanpas nyt näkemys asiaan tänne kaikenkin kansan ihmeteltäväksi, eikä pelkästään tuonne suljettuihin facebookki-ryhmiin.

    Lähtökohta nro1: Artisteille ja tuottajille kuuluu palkkio työstään, eli Teoston ja Gramexin toiminta on siinä mielessä hyväksyttävää ja oikeuden mukaista.

    Sitten on niitä epäkohtia, jotka laittavat suupielet mutruun:

    -Analoginen vs Digitaalinen. Elämme vuotta 2012 ja ei ole oikein rankaista niitä äänilevytaiteilijoita, jotka ovat ymmärtäneet seurata aikaansa ja kykenevät paremmin palvelemaan asiakkaiden tarpeita ja toiveita, sekä säästämään omaa selkäänsä.
    -Ostaminen vs Kopioiminen. Nykyisillä laskevilla levyjenmyynti käyrillä tuntuu hölmöltä, että niitä jotka vielä kokevat oikeammaksi ostaa itse (itune/beatport) keikoillaan käyttämänsä äänitteet, saattavat tiettyjen tulkintojen nojalla vaikuttaa enemmän rikollisilta kuin kopiojat. Jos DJ:llä on ostettuna esimerkiksi 10 000 kappaletta verkkokaupasta työkoneellaan, saa hän gramexin tarkastajan kohdalle sattuessa sakot, vaikka lisenssi olisi kailleinta laatua, mitä tarjolla on, mutta jos kyseisellä DJ:llä sattuu olemaan vain se 6999 waretettua mp3 torrenttia, on hän ihan jees heepo Gramexin silmissä.
    -Lisenssit tarjonta vs Lisenssi tarpeet. Tällä hetkellä lisenssin hinta määräytyy kappalemäärän mukaisesti. Siinä ei siis huomioida ollenkaan sitä kuinka usein soittaa ja kuinka monelle soittaa. Tuntuu hölmöläisen hommilta, että dj joka soittaa yhden lauantain kuukaudessa paikallisessa “räkälässä” asiakkaiden toiveita n 100%:sti noudattaen (niiden 30 asiakkaan) saattaa tarjontansa laajuuden puolesta olla velvollinen maksamaan paljon suurempaa lisenssimaksua, kuin DJ, joka soittaa 5 keikkaa viikossa 1000:n asiakaspaikan yökerhoissa ne samat kappaleet, mitä NRJ:kin soittaa. Hieman kärjistetty esimerkki, mutta suuntaa antava joka tapauksessa.

  6. Eikä tää ongelma kosketa pelkästään DJ:tä. Tällähetkellä jokainen liikunnan- ja tanssinohjaaja joutuu maksamaan käyttämästään musiikista aivan samalla tavalla kuin DJ. Samaiseen riviin ja taisteluun on siis varmasti valmis liittymään myös huomattavan suuri ihmismäärä DJ-piirien ulkopuolelta, jos mukaan vain huolitaan.

    • Olisiko liikunnan- ja tanssiohjaajien puolella intoa tehdä kannanottoa aiheeseen, nyt kun asia on pinnalla? Tai kenties pyytää, että pääsisivät juttelemaan Teoston kanssa, kun sinne on muitakin kutsuttu. Nyt olisi aika puhaltaa yhteen hiileen, mutta valitettavasti itse en tunne liikunta- ja tanssiohjaajien työtä ja aiheeseen liittyviä erityiskysymyksiä lainkaan.

  7. Onko joku lähettänyt näitä kannanottoja kansanedustajille? Eivätkö he voisi puuttua asiaan ihan tehokasta kautta ja tehdä pysyviä muutoksia lakiin?

    • Tekijänoikeuslain kokonaisuudistusta tuskin on tulossa hetkeen ja sen lisäksi lain muuttamista sitoo EU:n direktiivit ja kansainväliset sopimukset. En osaa sanoa, että olisiko tähän asiaan mahdollista tehdä jonkinlaisia pieniä korjauksia ilman, että EU tai sopimukset asiaa estävät.

  8. Kiitos tästä! Erinomainen ja hyvin jäsennelty teksti. Itsekin kuulun tuohon harmaaseen alueeseen: Soitan julkisesti, mutta harvoin saan siitä muutamaa kaljatuoppia kummempaa palkkiota. Soitan Seratolla, koska se mahdollistaa luovemman selektion iltaan kun vaihtoehtoja ei tarvitse miettiä loppuun asti jo kotona. Kuitenkin, koska en tienaa toiminnallani rahaa, en näe järkeväksi maksaa lisenssiäkään – etenkin kun ravintola on se, joka lopulta soitannastani ne rahat kerää.

    Miten olisi ihan oikeasti esimerkiksi RY, jonka jäseneksi pääsisi esimerkiksi jollakin järkevällä kertamaksulla? Jos tällaisen järjestön taakse saataisiin tarpeeksi paljon ihmisiä, voitaisiin asioihin ehkä todella saadakin muutosta, kuten tekstissä ehdotettiin.

  9. Pingback: DJ Orion

  10. Erinomainen postaus! Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että lisenssimaksujen mittarina tulisi formaatin, esitettyjen raitojen tai esiintyvien dj:den määrän sijaan olla esim. soitetun musiikin ajallinen kokonaiskesto (ja mahdollisesti yleisömäärä). Esim. tekstissä esitetty ravintolakohtainen lisenssi voisi toimia hyvin. Nykyinen käytäntöhän on harvoin/pienellä korvauksella soittelevien dj:den näkökulmasta aivan järjetön.

  11. Hyva teksti, kiitokset siita. Kuitenkin tulee tassa taistelussa mieleen se, etta mikali asia todellakin on nain epareilu, olisiko aika nostaa Gramexia seka Teostoa vastaan joukkokanne? Miksi tasta asiasta ei ihan tosissaan lahdeta tappelemaan? Olisiko aika siirtya sanoista tekoihin?

    • Niin kauan kuin laki on teknisesti (vaikkei moraalisesti) ottaen järjestöjen puolella, niin en tiedä olisiko oikeudessa kauhean hyviä saumoja voittaa. Teosto on myöskin ollut paljon joustavampi tässä asiassa ja tullut DJ:tä jonkin verran vastaan. Myöskään noiden ratsioiden takana ei ole Teosto vaan Gramex ja TTVK.

      • Laki ei välttämättä ole järjestöjen puolella.

        Kilpailulaki
        2 luku
        Kielletyt kilpailunrajoitukset
        5 §
        Elinkeinonharjoittajien väliset kielletyt kilpailunrajoitukset

        Sellaiset elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien päätökset sekä elinkeinonharjoittajien yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden tarkoituksena on merkittävästi estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua tai joista seuraa, että kilpailu merkittävästi estyy, rajoittuu tai vääristyy, ovat kiellettyjä.

        Kiellettyjä ovat erityisesti sellaiset sopimukset, päätökset ja menettelytavat:

        1) joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja;

        2) joilla rajoitetaan tai valvotaan tuotantoa, markkinoita, teknistä kehitystä taikka investointeja;

        3) joilla jaetaan markkinoita tai hankintalähteitä;

        4) joiden mukaan eri kauppakumppaneiden samankaltaisiin suorituksiin sovelletaan erilaisia ehtoja siten, että kauppakumppanit asetetaan epäedulliseen kilpailuasemaan; tai

        5) joiden mukaan sopimuksen syntymisen edellytykseksi asetetaan se, että sopimuspuoli hyväksyy lisäsuoritukset, joilla niiden luonteen vuoksi tai kauppatavan mukaan ei ole yhteyttä sopimuksen kohteeseen.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110948

        Erityisesti tässä tapauksessa näyttävät pätevän kohdat 2,3 ja 4. Rajoitetaan teknistä kehitystä, jaetaan markkinoita ja sovelletaan samankaltaisiin suorituksiin erilaisia ehtoja.

        En ole juristi mutta tässä voisi olla ideaa jatkolle.

      • Joo, olen joskus tota kilpailulakia miettinyt, että miten se soveltuisi. En osaa oikein kyllä yhtään sanoa, että kumpi on ns. vahvempi laki, tekijänoikeuslaki vai kilpailulaki. Tosin tekijänoikeuslaissakin on kohtia, joiden mukaan yksityisen kopioinnin sääntöä voitaisiin soveltaa DJ-alaan, koska se voidaan nähdä taiteen harjoittamiseksi.

      • Kyse ei ole siitä kumpi on vahvempi laki. Sillä tekijänoikeuslaki ei ota kantaa asiaan yksityiskohtaisesti. Itse en ainakaan huomannut mitään tarkkaa kantaa asiaan. Se vaan toteaa, että korvaukset ovat etujärjestöjen tekemien sopimusten mukaiset. Etujärjestöjen taas tulee toimia muiden suomen lakien mukaisesti. Joten tässä asiassa kilpailulaki voittaa selvästi. Eikä itseasiassa mitään vastakkainasettelua tai ristiriitaa näiden lakien välillä ole.

  12. Asiassa on oma logiikkansa. Teosto ja Gramex keräävät korvauksia kahdenlaisesta toiminnasta, 1) musiikin esittämisestä diskossa ja 2) tallentamisesta julkista esittämistä/ammattikäyttöä varten. Ravintola maksaa yleensä esityskorvaukset, tallennuskorvaukset jää DJ:lle.

    Teosto laskuttaa tallentamisesta kertamaksu-mallilla ja Gramex taas tarjoaa valittavaksi joko vuosimaksua tai kertamaksua. Vuosimaksu sopii vaihtuvalle materiaalille ja kertamaksu sellaiselle, jota haluaa käyttää 3-4 vuotta.

    Olisi tietysti halvempaa, ellei tarvitsisi maksaa tallentamisesta. Mutta se kuitenkin hintansa arvoista, että voi ostaa musiikkia biisi eikä kokonainen levy kerrallaan.

    • Logiikka on tuttu enkä sitä kielläkään. Ongelma tässä on se, että a) äänitteiden käyttö on eri asemassa, ja monessa mielessä jopa halvempaa, etenkin jos soittaa paikassa, jossa soitetaan vanhaa musiikkia b) halvinta olisi vain kopioida muilta kuin ostaa biisi kerrallaan c) jos ostaa biisi kerrallaan ja maksaa ikilisenssit, niin siitä kertyy jo muutamasta kappaleesta sellainen maksu, että kokonaisen levyn saisi midpricena ja ehkä noin viiden kappaleen hinnalla jo uutena.

      Eli järjestelmä kannustaa digi-DJ:n olemaan ostamatta musiikkian ja asettaa perinteiset äänitteet edullisempaan asemaan. Tämäkö on sitten järkevää? Minusta ei.

  13. Suomessa ei ole joukkokannetta, sellaista ei siis voi nostaa täällä. Joukkokanne on osa amerikkalaista oikeuskäytäntöä, joka kyllä valitettavan usein menee sekaisin ihmisillä täkäläisen kanssa.

  14. Kiitoksia mahtavasta kirjoituksesta.

    Haluan tuoda keskusteluun sen, että tekijänoikeus(TO)järjestöjen toiminta tulisi saada läpinäkyvämmäksi, ja todistustaakka TO järjestöille. Toiminta avoimeksi ja julkiseksi.

    Olisi mielestäni reilua, että TO-järjestöjen edustamat säveltäjät, sanoittajat ja yksittäiset teokset olisi julkisesti listattu koodeineen päivineen. Teknologia tämän mahdollistaa ja TO-organisaatioilla itsellään varmasti on olemassa arkistot ja kannat, joissa tieto heidän asiakkaistaan, voimassa olevista sopimuksista ja kappaleistaan on, koska osaavat yksittäisille artisteille rahaa tilittää.

    TO-järjestöillä olisi näin mahdollista edistää asiakkaidensa markkinointia, ilmoittaa, mikäli jollain on erityisia käyttöehtoja, ja näin ollen myös olisi musiikin jälleenkäyttäjillä mahdollisuus selvittää oikeusasiat myös etukäteen. Selviäisi, mikä materiaali on vapaata ja mitä edustaa mikin organisaatio. Vältyttäisiin keräämästä maksuja vapaasta materiaalista.

    Kommentoisin mielelläni myös suhteellista korvauskäytäntöä ja bulvaaniorganisaatioita, jotka skannailevat sivustoja kuten youtube ja esittäytyvät edustavansa jotakuta tahoa, joka omistaa oikeudet linnunlauluun ja 70 vuoden suoja-aikaa tekijän kuoleman jälkeen jne. Mutta nämä ovat omia aihepiirejään. Yhteisenä tekijänä kuitenkin on etujärjestön isotteleva tapa toimia, ensin ammutaan ja sitten on toisten ongelma todistella. Ei näin.

  15. Tähän keskusteluun tulisi ehdottomasti tuotava mukaan se fakta että EU:n alueella kansalaisten tulisi olla tasavertaisia. DJ:t ovat yksityishenkilöitä ostaessaan musiikkia, tällöin EU:n pykälät suojaavat myös heitä. Nyt kun samojen nettipalveluiden käyttäjiä kohdellaan eri tavalla eri puolella EU:ta niin menee aika heikosti. Myöskin ajatus siitä että EU:n sisällä sillä on väliä missä nettipalvelun palvelin varsinaisesti sijaitsee on täysin naurettava.

    Tällä hetkellä tilanne nimittäin on sellainen että jos ulkolainen DJ ostaa nettikaupasta biisin saa hän käyttää sitä laillisesti setissään EU:n alueella ilman lisenssimaksuja. Myös suomessa. Suomalaisen DJ:n taas tulee maksaa biiseistään lisenssimaksut vaikka soittaisimme kaikki keikat ulkomailla. Eihän siellä kiinni voi jäädä mutta niin pykälät menevät 🙂

    Eniten tässä pistää vihaksi se että sekä Teosto että Gramex julistavat kilpaa toimivansa uuden teknologian edistäjinä ja samaan aikaan läiskivät tälläisiä raippaveroja tuota teknologiaa käyttäville ihmisille. Totuus on kuitenkin se että tekijänoikeusjärjestöt puolustavat vanhentuneelle teknologialle perustuvaa ansaintamallia joka ei enää ikinä tule palaamaan. Toinen totuus on se että nykyisen kaltainen lisenssimaksumalli ei tule ikinä toimimaan. Helpoin ja toimivin ratkaisu on piratismin kitkentä yhdistettynä toimivaan verkkokauppan jossa DJ-kopiointi lisätään kappaleen alkuperäiseen hintaan. Jos kappaletta myydään netissä tuhansia kappaleita DJ:t ovat ostajina vähemmistössä joten ei varmaan montaa senttiä raidan hintaa tarvitse tämän vuoksi nostaa.

    • “Helpoin ja toimivin ratkaisu on piratismin kitkentä yhdistettynä toimivaan verkkokauppan jossa DJ-kopiointi lisätään kappaleen alkuperäiseen hintaan. Jos kappaletta myydään netissä tuhansia kappaleita DJ:t ovat ostajina vähemmistössä joten ei varmaan montaa senttiä raidan hintaa tarvitse tämän vuoksi nostaa.”

      Tässä on ponttia, mutta mitäs siinä kohtaa tehdään kun DJllä on edessään kaksi eri hintaa? Esim julkiseen käyttöön tarkoitettu 3€ biisi, joka sisältää tallennusmaksun vai yksityiskäyttöön tarkoitettu 1€ biisi, jota ei saa soittaa julkisesti. Rehellisesti sanoen, kuinka moni ostaisi tuon kalliimman kun voi ostaa halvemman ja valehdella käyttävänsä julkista versiota? Eihän tätä oikeasti voi valvoa kuin tällä tavalla mitä sitä onkin valvottu. Siis tämä on henkilökohtainen mielipide. Jos ihmisellä on mahdollista kiertää jotenkin lakia niin kyllä sitä sillon kierretään. En nyt mitenkään alleviivaa DJ-toimintaa vaan kyllä tätä tekee varmasti myös muut ammattikunnat.

  16. Miten nykyinen käytäntö sitten suhtautuu tapaukseen, jossa artisti haluaa jakaa teoksensa ilmaiseksi esim. Soundcloudissa. Joutuuko dj maksamaan näistä biiseistä sitten Teosto/Gramex maksuja?

  17. Pingback: Näin halpaa on kappaleiden lisensoiminen DJ-käyttöön! | Tero Uuttana – Toisenlainen näkökulma

  18. Erinomaisia kirjoituksia ja kannanottoja. Tässä on monta mielenkiintoista kohtaa jotka osoittavat että lainsäädännön ja pelisääntöjen hiomista kaivataan.

    Itse olen kiinnittänyt huomiota mm siihen että käytännöt vaihtelevat viihdetapahtumien sisällä. Kun dj tai muu musiikkia soittava soittaa musiikkia esimerkiksi urheilutapahtumassa, korvausvelvoitetta ei ole, koska SLU:n ja TO-järjestöjen sopimukset kattavat tämäntyyppisen soittamisen. Kun taas ammatinharjoittaja soittaa musiikkia jumpassa, korvaukset täytyy maksaa. Ymmärrän hyvin taustamusiikin ja maksullisen, musiikin ympärillle rakentuvan tapahtuman välisen eron, mutta silti käytäntö tuntuu kirjavalta.

    Digitaalisen ja perinteisemmän formaatin kohtelun erilaisuutta joudutaan miettimään yhteiskunnassamme ja viihteen ja kulttuurin alalla monessa kohden. Tero kuvaa hyvin musapuolen erityiskysymyksiä. Kirjojen puolella (painetut kirjat vs e-kirjat) verotukselliset kysymykset vaivaavat markkinoita. Kuvallisten urheilusisältöjen puolella tilanne alkaa muuttua sekavaksi. Kun vuodet kuluvat, olemme monikanavaisen sisällön jakelun, henkilökohtaisten sisältöpilvien ja käyttöoikeuksien kanssa entistä hankalammassa tilanteessa.

    Eurooppalainen harmonisointi olisi sekin aiheellista, mutta sen aika ei taida olla ihan vielä. Pahaa pelkään että kansallisten käytäntöjen kirjavuus estää yhdenmukaisten eurosääntöjen syntymisen lyhyellä tähtäimellä.

    Intoa ja kärsivällisyyttä kaikille asian parissa painiskeleville. Monimutkaiset asiat eivät muutu helpolla yksinkertaisiksi. Jos kaipaatte vanhempaa digisetää mukaan näiden juttujen käsittelyyn, olen mielelläni auttamassa.

  19. Haluaisin sanoa tähän että satunnaisia hupi- dj-keikkoja vetävänä minusta on täysin käsittämätöntä että jos poltan kokoelmia tähän käyttöön omista fyysisistä levyistäni (logistiikka…) niin näistä pitäisi maksaa jotenkin erikseen. Varsinkin kun käytännössä lisenssit ovat sen hintaisia että tässä tapauksessa joudun oikeasti maksamaan persnettoa siitä että käyn 4 kertaa vuodessa jossain bileissä jamittamassa. Ei siis mitään järkeä… Pitääkö siis taasen kantaa repullinen omia levyjä mukana, ihan täyttä kiusantekoa.

    Itsekin soittajana olen tähän mennessä ollut tekijänoikeusjärjestöjen puolella ja ymmärrän periaatteessa tässä olevan idean, mutta tämä on täysin perseestä totaalisesti.

  20. LAskekaa piruuttanne paljonko Teron “Musapakki” tulisi maksamaan vuodessa ja sen jälkeen uusi keikkahinta… Olisi mielenkiintoista tietää.

  21. Pingback: ViNO vaatii DJ-lisenssiehtojen päivittämistä | Urbanismi.com | Urbanismi.com

  22. Ihan hyviä esimerkkejä, mutta ilmeisesti tärkein jäi huomiotta, eli se mitä tapahtuu kun joku soitto-ohjelmista siirtyy nykyaikaan ja sallii “cloud” tallenteiden käytön ja esim. palveluiden käytön kuten Spotify. Eli kirjaudut sisään ja koko musiikkikirjasto josta maksat €10/kk on käytettävissä / soitettavissa ja fyysistä mediaa ei ole koskaan ollutkaan koneellasi.

  23. Tollaisia cloud-palveluita ei voi avata varmaan mihinkään maahan ilman, että neuvotellaan paikallisten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, joten todennäköisesti kun tuollainen biisikantaan yhdistetty DJ-ohjelma tulee, niin sen kuukausimaksussa on sitten tyyliin melkein kaikki maksut sisällytetty hintaan. Ja sehän olisikin hiton hyvä, että ne esityskorvauksetkin olis siinä samassa, niin kaikki maksut voitaisiin ohjata oikeaan osoitteeseen.

  24. Pingback: DJ Orion

  25. Kyllä tässä asiassa ollaan nimeen omaan siitä syystä, että DJ on ammatti joka tienaa tekijänoikeuksia pitävän sisällön kanssa elantoa, joka on jatkuvan tapaista. Näin ollen on selvää että dj palkkiosta aina osa tulee olla tekijänoikeussummaa mutta mikä olisi se looginen summa esimerkiksi 3% palkasta teostomaksu. Täytyy muistaa että toisen materiaalilla tienaaminen on aina lisensoimista kuten jokaisella alalla esimerkiksi brandinimien mainostushyödyt jne. Sitten on eri asia se että onko DJ palkkiost niin suuria että on mitään järkeä periä välimaksuja. MInusta 100€ eurosta teostomaksu tai esim dj- järjestömaksu 3,6% jolla katettaisiin teostokorvaukset jokaisesta keikasta olisi ideaalinen ja vain 3,6€ siis 100 € laskusta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s