Gramex ja TTVK luovan työn tekijöiden kimpussa

Viime viikolla uutisointiin kuinka Gramex ja TTVK (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus) oliva Turussa ratsanneet ravintoloita siltä varalta, että joku DJ käyttää kopioita toiminnassaan. Osa ihmisistä varmaan on olleet, että “hähä, siitäs saivat epärehelliset DJ:t”, mutta mietitäänpä tätä asiaa niin kuin kokonaisuudessaan. Tästä tekstistä taitaapi tulla pitkä ja se kiinnostaa ehkä eniten DJ:tä (hitto ku tää on vaikia taivuttaa) sekä tekijänoikeudesta kiinnostuneita. Ensimmäinen osa tekstistä käsittelee tekijänoikeutta ja digitaaliajan ongelmia, toinen osa spesifimmin DJ-lisenssejä ja nykyistä touhua sen ympärillä. Voisi ehkä myöhemmin jakaa tekstin kahteen blogaukseen, mutta koska tarvitsen taustaa argumentaation tuekseni, niin tuuttaan sen tähän samaan.

Tekijänoikeuden tarkoitus ja mikä sen tarkoitus ei ole

Ensinnäkin olisi hyvä muistuttaa mieleen, että mikä on tekijänoikeuden tarkoitus. Haarmannin kirjassa Tekijänoikeus ja lähioikeudet (s. 9), joka löytyy todennäköisesti jokaisen tekijänoikeusjuristin hyllystäkin, sanotaan, jotta

Tekijänoikeudenhistoria osoittaa tekijänoikeuslainsäädännöen yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista kirjallisuuden ja taiteen edistämisen.

Mylly, Lavapuro ja Karo taas sanovat (s. 12) asiasta eri sanoin:

Tekijänoikeuslainsäädännön keskeisenä tavoitteena on edistää vapaata henkistä luomistyötä sen eri muodoissa.

Tämä on se lähtökohta, jonka kautta itsekin tekijänoikeutta tarkastelen ja joka on mielestäni sen tarkoitus. Tätä lähtökohtaa ei missään tapauksessa ikinä pitäisi unohtaa, kun tarkastellaan asioita, joihin tekijänoikeus liittyy. Tämän näkisin ikäänkuin tekijänoikeuslainsäädännön “perustuslakina”, jonka kautta koko lainsäädäntöä tulisi tulkita eikä oikeuden päätökset tai lainsäädäntö tulisi koskaan olla tämän asian kanssa ristiriidassa.

Tekijänoikeuden tarkoitus ei ole siis maksimoida tekijänsä tuloja eikä tekijänsä oikeuksia teokseensa (kts. esim. sivu 243). Tekijänoikeuden tarkoitus ei ole se, että tekijälle luodaan monopoli teokseensa. Se on tekijänoikeuden väline, ei tarkoitus. On erittäin tärkeä muistaa näiden kahden asian ero eikä se tunnu nykypäivänä olevan kaikille kauhean selvää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos se monopoli ja tekijänoikeuden tarkoitus ovat ristiriidassa, niin olisi oikein tulkita asiaa aina lähtien siitä tekijänoikeuden tarkoituksesta.

Digitaaliaika ja tekijänoikeuslainsäädännön yhteensopimattomuus

Keskityn tässä tekijänoikeuslain kohtaan, joka koskee kappaleen valmistamista. Lain säätämisen aikoihin kappaleen valmistaminen eli kopiointi oli erityistapaus, jota varten oli erityiset pykälänsä. Digitaalimaailmassa kopio ei ole enää poikkeus vaan normi. Kun erityistapauksesta tulee normaali tapaus myös lain alkuperäinen tarkoitus hämärtyy. Haarmann toteaa (s. 117), että digitaalitekniikka on tuonut uusia ongelmia tekijänoikeuden tulkintaan ja Myllykin toteaa, että “jo pelkkä pääsy digitaaliseen informaatioon edellyttää kopioitumista” (s. 242). Mylly, Lavapuro & Karo (s. 10) mainitsevatkin sen ristiriidan kuinka

Viimeistään digitaaliteknologian myötä tosiasiallisesti kadonnut ero alkuperäisen ja kopion välillä on säilyttänyt semansa tekijänoikeuden sulkeutuneissa oppirakennelmissa.

Tämä on tuntuisi myös olevan Gramexin ja TTVK:n lähtökohta asioihin eli kopiointi on tekijänoikeudellisesti relevantti tapahtuma aina ja ikuisesti, vaikka tekijä ei mitään menettäisikään.

Onko DJ-toiminta luovaa työtä?

On. Kertokaa joku perustelu, miksi ei olisi? Broughton & Webster – jotka ovat kirjoittaneet varmaan ainoan hyvän ja relevantin teoksen DJ:n historiasta- sanovat, että DJ-toiminta onkin historian saatossa muuttunut enemmän äänitteiden esittelystä (introducing) äänitteiden yhdistämiseen (combining) (s. 22). Voitaisiin siis sanoa, että DJ:t nykyään enemmän esiintyvät (perform) musiikin avulla kuin esittävät musiikkia (s. 17). Taiteenlajina DJ-toimintaa voisi verrata esimerkiksi kuvakollaaseihin, joissa useista (muiden tekemistä) teoksista muodostuu yhtenäinen kokonaisuus, jossa osa kuvista on limittäin, osan mittasuhteita tai värimaailmoja ehkä muokattu. Tässä mielessä DJ:t voidaan nähdä postmoderneina artisteina, jotka ottavat ideoita ja palasia muilta taiteilijoilta ja yhdistävät ne uudella luovalla tavalla (s. 23).

Itse näen DJ:t esiintyvinä taiteilijoina, osa on hyviä ja osa on huonoja. Esiintyvä taiteilija se on huonokin esiintyvä eikä toiminnan laadullinen taso määritä toiminnan luonnetta. Paradoksaalista sinällään on, että DJ työtä ei lähtökohtaisestikaan voi tehdä rikkomatta taiteilijan moraalisia oikeuksia, koska työhön kuuluu aina teoksen muuntelua. Jos ei kuulu, niin kyseessä ei ole DJ vaan ihmisennäköinen jukeboksi. Käytännössä kuitenkin “huonoimmatkin” DJ:t teoksia muuntelevat, vähintään lyhentelevät ja soittavat hieman limittäin.

DJ-lisensseistä ja niiden ongelmista

Teosto ja Gramex tarjoavat DJ-lisenssejä DJ:lle, jotta he voisivat käyttää kopioita toiminnassaan. Teoston lisenssin ehdot näyttää tältä ja Gramexin tältä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että DJ joutuu maksamaan DJ-lisenssejä, jos

  • soittaa koneelta tai poltetuilta levyiltä musiikkia, joka on otettu omistamiltaan levyiltä
  • soittaa koneelta tai poltetuilta levyiltä musiikkia , joka on ripattu kirjaston/kaverin levyiltä tai kopioitu kavereilta muutoin
  • soittaa koneelta musiikkia tai poltetuilta levyiltä, joiden biisit ostettu iTunesista, Spotifystä (7digitalista) tai vastaavasta digitaalimusiikkikaupasta

Yksi iso ongelma on se, että lisenssit eivät millään tavalla erittele sitä, että oletko jo kertaalleen maksanut musiikista vai ei. Eli on ihan sama, että onko kaikki biisisi kopioitu kavereilta tai kirjaston koneilta, niin joudut maksamaan saman kuin kaveri, joka on ripannut kaikki biisinsä omilta levyiltä tai ostanut digimusakaupoista. Tämä ei ole vain oikein, miksi kertaalleen maksetusta pitää jo maksaa uudelleen? Lisenssit myös käytännössä mahdollistavat sen, että jos haluaa vaikka imuroida kaiken netistä, niin se on mahdollista, koska ei ole mitään keinoa todentaa, että onko kopio tehty laittomasta lähteestä vai ei ellei ole jättänyt id3-tägeihin “piratebays rules ok!”-tyyppisiä tekstejä. Outoa on, että kopioiden käyttö ei ole sallitua edes silloin, vaikka vierestä löytyisi kaikki levyt alkuperäisinä metrin pinoissa. Kopio on kopio on kopio on kopio.

(Joskin mainittakoon, että jos haluaisin, niin voisin DJ-kaverieni kanssa perustaa esimerkiksi suljetun DC-hubin, jossa voisimme kopioida tiedostoja keskenämme täysin laillisesti ja se menisi vielä yksityisen kopioinnin piiriin, joka ajaisi kutakuinkin saman asian kuin laiton lataaminen. Raja on toki vaikea määritellä, että kuinka monta osallistujaa siinä voisi olla, mutta kymmenestä pariinkymmeneen olisi varmaan vielä laillista. Eli jos tahtoa on, niin laillisesti pystyy kyllä kopioimaan kutakuinkin kaiken DJ-käyttöön tarvitsemansa materiaalin ilman, että täytyy maksaa senttiäkään artisteille tai levy-yhtiöille, paitsi sitten niiden lisenssien muodossa. Miksi silti DJ:t ostavat edelleen musiikkia jossain muodossa? Koska useimmat näkevät sen olevan oikein.)

Toinen ongelma on noiden lisenssien hinnoittelu kappalemäärän mukaan. Se tuntuu intuitiivisesti oikealta, mutta ei kestä kriittistä tarkastelua. Jos mietitään kuinka paljon jotakin teosta hyödynnetään julkisessa esityksessä, niin onko olennaista se kuinka montako kopiota siitä on tehty vai se, kuinka usein tai kuinka monta minuuttia sitä soitetaan? Kumpi DJ on oikeutettu maksaman enemmän, se joka soittaa 500 biisiä kutakin kerran vai se, joka soittaa 250 kappaletta kutakin kymmenen kertaa eli yhteensä 2500 toistoa? Nykyisellään ensimmäisen pitää maksaa enemmän. Biisimääräpohjainen lisenssisysteemi myös syrjii sellaisia DJ:tä, jotka soittavat monipuolisesti tai monenlaisissa paikoissa. On sanomattakin selvää, että DJ, joka soittaa kymmenessä eri paikassa ja järjestää omia klubitapahtumia tarvitsee enemmän kappaleita kuin jonkun paikallisen sedulan vakio-DJ, joka soittaa niitä päivän hittejä kyllästymiseen asti. Sedulan DJ ei edistä musiikin monimuotoisuutta (ainakaan samassa määrin ja poikkeuksia on), ensimmäinen kylläkin. Mainittakoon myös, että jokainen paljon sampleja käyttävät DJ:tkin ovat ikävässä asemassa, koska jokainen tallennettu sample lasketaan järjestöjen mukaan kopioksi.

Lisenssien hintoja ei myöskään ole suhteutettu mitenkään tuloihin tai keikkamäärään. Halvimmat lisenssit maksavat yhteensä se vajaa 300 euroa ja Suomessa on satoja DJ:tä, jotka tekevät asiaa täysin harrastuksenaan eivätkä tienaa edes tuota 300 euroa vuoden esiintymisillään. Lisenssit ovat myös kalliita kaikille muille paitsi täysipäiväisinä seduloissa soittaville. Itse olen tienannut eri vuosina aika vaihtelevia määriä rahaa DJ-toiminnasta ja jos ei lasketa niitä vuosia, kun palkkiot olivat lähempänä nollaan kuin 500 euroa, niin sellaisesta 2000-8000 euron tienoilla on palkkiot olleet. Eli halvimmat lisenssit olisivat 3,75 ja 15 prosentin välillä DJ-toiminnasta saatavista vuosituloista. Kuinka moni olisi OK sen kanssa, että lätkäistäisiin 4-15 prosentin lisävero omaan palkkaasi? Ja tähän ei toki sisälly edes niiden kappaleiden hankinta tai tekniikan hankinta. Kaikki on toki verovähennettäviä, mutta ei verottaja niitä kuluja kokonaan maksa, vaikka antaakin verotusta anteeksi. Omassa pienessä tutkimuksessani (n=29) DJ:iden mediaanitulot kuussa olivat 70 euroa, joka antaa suuntaa siitä kuinka paljon sellaisia DJ:ta on, jotka eivät toiminnallaan juuri tienaa. Ohjelmatoimiston tai toiminimen kautta toimivien DJ:iden mediaanitulot olivat 800 euroa (n=13). Täysipäiväisesti DJ-hommia tekeviä on verrattain vähän.

Yksi ongelma lisenssijärjestelmän oikeutuksen kannalta on se, että rahoja ei edes tilitetä eteenpäin sen mukaan, mitä DJ on soittanut. Teoston mukaan seuraavat tiedot pitäisi löytyä raportista, jos sen heille toimittaa: biisin nimi, esittäjä, levy-yhtiö, levykoodi, isrc-koodi. Pelkät biisilistat eivät siis riitä. Käsittääkseni Gramex vaatii myös jotain samanlaista.  Tuollaisen raportin tekeminen on kutakuinkin mahdotonta, koska digitaalisessa musiikissa ei noita tietoja edes löydy. Tuo onnistuu silloin, jos ihmiseltä löytyy aidot äänniteet eli siinä tapauksessa, että hän joutuu maksamaan kahteen otteeseen biiseistään. En tosin ole varma onnistuuko aina silloinkaan, mutta rahojen tilitystä oikeille artisteille ei ole ainakaan tehty liian helpoksi. Tämä on myös ymmärrettävää, koska järjestöillä ei ole resursseja käydä läpi pelkkiä “artisti – kappale”-listauksia ja selvitellä asiaa, mutta se ei silti oikeuta asiaa DJ:lle, jos he kokevat, että maksut menevät täysin muualle mitä heidän käyttämänsä teokset ovat.

Lisenssit ristiriidassa tekijänoikeuden tarkoituksen kanssa

DJ-lisenssit ovat omakohtaisten kokemusten mukaan varsin merkittävä tekijä siinä, että osa DJ:stä ei ole siirtynyt digitaaliseen soittamiseen. Osa toki on, osa on siirtynyt laittomasti eli lisenssejä maksamatta ja osa taatusti vannoo vinyylin (ja ehkä cd:n) nimeen hamaan loppuun saakka. Kuitenkin digitaaliseen soittamiseen siirtymisessä on puolensa. Tietokoneiden DJ-ohjelmat mahdollistavat paljon toimintoja, joita perinteiset soittimet eivät tue, ainakaan ilman erillisiä efektilaitteita. DJ-ohjelmalla soittaminen on monessa mielessä helpompaa, mutta toisaalta ne mahdollistavat myös uusia luovempia tapoja soittaa. Voisi sanoa, että DJ-ohjelmat antavat DJ:lle työkaluja, jotka mahdollistavat entistä luovemman soittamisen. Broughton&Brewster (s. 550) sanovatkin, että uudet DJ-ohjelmat häivyttävät ns. perinteisen DJ:n ja muusikon välistä rajaa. DJ-teknologia mahdollistaa siis entistä luovemman DJ-toiminnan, mutta kuitenkin tälle toiminnalle ja teknologialle halutaan asettaa rajoitteita. Tämä kyseinen asia on mielestäni räikeän selkeästi ristiriidassa sen kanssa, että koko tekijänoikeusjärjestelmän tehtävä on luovuuden edistäminen.

Kun digitaaliaikana yritetään soveltaan lainsäädäntöä, joka on tehty silloin, kun kopio oli poikkeus eikä normi, niin mennään metsään. Näiden syiden, kahteen kertaan maksattamisen sekä hinnoitteluratkaisujen vuoksi DJ-lisenssi järjestelmää ei pidetä oikeutettuna (lähde: Iso G). Ja se johtaa siihen, että sääntöjä ei noudateta, koska niiden logiikka ei enää edes tulisi soveltaa, jos asiassa käytettäisiin järkeä. Kun sääntöjä ei noudateta, niin koko lisenssijärjestelmän legitimiteetti (on se hieno sana) on vaakalaudalla ja asialle täytyy tehdä jotain.

Mitä asialle pitäisi tehdä?

En todellakaan vastusta sitä, että taiteilijat saisivat töistään rahaa, mutta DJ-kopiolisenssin kohdalla metodi on vain totaalisen väärä, epäoikeudenmukainen eikä sillä ole legitimiteettiä. Kaikista järkevintä mielestäni olisi, että julkisen esittämisen maksuihin sisällytettäisiin oikeus käyttää mielinmäärin kopioita, kunhan ne on tehty laillisesta lähteestä. Se helpottaisi DJ:iden uuteen teknologiaan siirtymistä eikä rajoittaisi luovuutta samoissa määrin, mitä nykyinen käytäntö. Se myös mahdollistaisi sen, ettei kopioiden käytön maksuista voisi luistaa. Se olisi tosin epäreilu paikoile, jotka eivät käytä missään määrin kopioita, mutta väittäisin, että nämä paikat ovat varsin pienessä vähemmistössä siinä vaiheessa, jos julkisen esittämisen luvat sisältävät myös kopioluvat. Maksutaakka siirtyisi myös yksityisiltä henkilöiltä ravintoloille, jotka sen hyödyn siitä DJ:stä kuitenkin saavat.

(Laillisen lähteen vaatimus ei ole täysin ongelmaton, koska se sulkee pois mashupit, laittomat remixit sekä sellaiset harvinaisuudet, joita ei ole enää kaupallisesti saatavana Esim. Aavikon Torpedo Boys on helvetin kova menobiisi, mutta ei saatavilla enää kaupallisesti ja tuokin on saletisti Youtubessa luvatta. Ei mennä tähän keskusteluun kuitenkaan enempää)

Toinen vaihtoehto on, että kopiolisenssejä vaaditaan vain jukebokseistä ja soittorasioista, joissa kopioita käytetään. Soittorasia ei tee luovaa työtä, DJ tekee. Tämän vaihtoehdon mahdollistaisi se, että yksityisen kopioinnin lainsäädäntö voisi mahdollistaa tämän. Yksityisellä käytöllä ei yleensä tarkoiteta toimintaa, joka tapahtuu ansiotarkoituksessa, MUTTA Haarmann sanoo (s. 179), että ”esimerkiksi tieteen tai taiteen harjoittamista ei yleensä pidettäne ammattitoimintana”, kun hän puhuu yksityisestä kopionnista. DJ:t ovat esiintyviä taiteilijoita ja en näe mitään syytä sille, että miksi DJ-toimintaa ei voitaisi pitää taiteenharjoittajina. Sitähän ne ovat tavalla tai toisella ovat.

JÄLKILISÄYS: Kolmas vaihtoehto, joka tuli mieleen, olisi siirtää kopiolisenssit täysin ravintolan/yrityksen harteille, vaikka se ei mielestäni olisi niin järkevä näin digiaikana kuin tuo ensimmäinen vaihtoehto. Tuskin yksikään yökerho Suomesssa jättäisi nykyaikana kopiolisenssiä ottamatta, jos vaihtoehtona on, että DJ:t joko saavat soittaa kopioita tai eivät saa. Mitään erillisiä DJ-lisenssejä ei kaupiteltaisi eikä paikkojen lisenssillä olisi mitään rajaa kopioiden määrästä. Koko laskutuksenkin kohdalla järkevämpää olisi veloittaa nimenomaan kopioiden käytöstä sen mukaan, että kuinka monta asiakaspaikkaa paikassa on ja kuinka monta tuntia se on viikossa auki kuin sen mukaan kuinka montaa kopiota paikka käyttää. Se on kuitenkin relevantimpaa, että kuinka paljon sitä musiikkia soi eikä se kuinka monelta kopiolta se musiikki kuuluu.

Keneen vetoan?

Vetoan kaikkiin muusikoihin ja musiikkibisneksessä oleviin ihmisiin, että tähän asiaan saataisiin joku tolkku. Haittaako Kauko Röyhkää oikeasti se, että DJ soittaa omistamiltaan levyiltään ripattuja biisejä tietokoneelta? Haittaako Pariisin kevään Arto Tuunelaa oikeasti se, että DJ ostaa heidän biisinsä 7digitalista ja soittaa tietokoneelta? Miksi se eroaa siitä, että soittaa saman kappaleen alkuperäiseltä levyltä? Haluavatko pienet artistit todellakin sitä, että jokaisella DJ:llä on vain se muutama sata kappaletta käytettävissään, koska siihen se menee ja se on ihan varma, että Jenni Vartiainen ja Lady Gaga ei ole ensimmäisenä listalla, jos biisivalikoima täytyy supistaa muutamaan sataan, että se mahtuu laillisesti halvimman lisenssin alle? Vai olisiko ehdotuksissani mitään tolkkua käytännön ja sujuvuuden kannalta? Vetoan Gramexiin ja Teostoon, että ottavat järjen käteen asiassa ja siirtyvät nykyaikaan käytäntöjensä kanssa. Vetoan DJ-toimintaa harrastaviin ihmisiin, että eivät vain mumise ja jupise asiasta omissa piireissään. Linkittäkää vaikka tätä tekstiä eteenpäin, olkaa yhteydessä järjestöihin, puhukaa muusikoille ja ottakaa oikeasti oikeutettu asemanne esiintyvinä taiteilijoina muiden joukossa älkääkä suostuko pompoteltaviksi. Kaikkeen ei tarvitse suostua. Kuten teininä (ja edelleen) kovasti fanittamani hardcore-yhtye Refusedin Dennis Lyxzén toteaa Bloody Beetrootsin biisissä Church of Noise suorastaan eeppisen vallankumouksellisesti, että

It only takes five fingers to form a fist
It only takes one thought to rise up and resist
It only takes a sound to change the beaten path
It only takes love and courage to take it all back

Tosin en suosittele käyttämään nyrkkiä lyömiseen, mutta sitä voi vaikka heristellä, jotta muutoksia saadaan aikaan. Rauhaa ja vastarintaa!

-Tero

Kirjoittaja on DJ, tapahtumajärjestäjä, kulttuuriaktiivi, kulttuuripolitiikan opiskelija sekä wannabe-mielipidevaikuttaja. Hän omistaa myös yli tuhat aitoa ja alkuperäistä äänitettä, joista on jo kerran maksanut ja joiden kopioiden käytöstä häneltä vaaditaan rahaa. Kirjoittaja tekee myös paskaa gradua aiheeseen liittyen.

P.S. Eeppinen lopetus toimii aina!

P.P.S. Nyt hämmentävän moni ammatti-DJ on tarttunut termiin “sedulan DJ” ja pitänyt sitä halventavana. Tarkoitus ei ole kyseenalaistaa kenenkään ammattitaitoa ja musiikillista tietämystä. “Sedula”-termillä viittaan vain näihin ketjupaikkoihin, joiden musiikkiprofiili on luotu isoimpien radiokanavien isoimpien hittien pohjalta, ja joissa soittaan korkeintaan myös isoimpia hittejä menneiltä vuosilta. Näitä yökerhoja, joita löytyy joka kylästä kutakuinkin samalla profiililla tehtyä. Tästä en syytä DJ:tä ja varmasti tekevät näissäkin paikoissa työnsä hyvin. Toivoisin kuitenkin, että pääsette termivalinnastani ohi ja pystytte lukemaan tekstistä sen olennaisen.

Lähteet:

Broughton, Frank & Brewster, Bill (2006a): Last Night a DJ Saved My Life: The History of the Disc Jockey. New York: Grove Press

Haarmann, Pirkko-Liisa (2005): Tekijänoikeus ja lähioikeudet. Helsinki: WSOYpro

Karo, Marko, Lavapuro, Juha & Mylly, Tuomas (2007): ”Johdanto: tekemisen vapaus” teoksessa Karo, Marko, Lavapuro, Juha & Mylly, Tuomas (toim.): Tekemisen vapaus – Luovuuden ehdot ja tekijänoikeus. Helsinki: Hakapaino Oy

Mylly, Tuomas (2004): Tekijänoikeuden ideologiat ja myytit. Lakimies vol. 102, 2/2004

Aiheesta muualla netissä:

DJ Orion – Teostoa (ja Gramexia) tapaamassa #3 ja “SEE ALSO”-otsikon linkit

Stara.fi – DJ-supertähti Staralle: “Tiskijukka on taiteilija”

Advertisements

46 thoughts on “Gramex ja TTVK luovan työn tekijöiden kimpussa

  1. Mainitsit, että maksutaakka siirtyisi yksityiseltä ravintolalle.. mutta valitettava fakta on, että ravintolat jo nyt maksavat julkisesta esittämisestä. Suomeksi sanottuna jokaisesta kappaleesta mikä ravintolassa esitetään maksetaan neljään eri otteeseen teostolle/gramexille:

    1) Kappaleen ostaminen
    2) DJ-Lisenssimaksu
    3) Kappaleen tallentaminen mediaan josta maksetaan teostolle (cd-levy, kiintolevyt, jne)
    4) Ravintolan maksama maksu julkisesta esittämisestä

  2. Kun katsoo tota Karon listaa, niin siellä taitaa olla jopa yksi vaihtoehto, joka pistää sen rahan lähtökohtaisesti melkein kappaleen tekijän suuntaan (levykauppa – levy-yhtiö – artisti). Tuen itse tätä suuntausta nykyisistä, mutta haluaisin lopulta ratkaisun, jossa kaikki turhat välikädet katoavat.

    Nämä veroluonteiset maksut taas ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Kerätään rahaa monesta välistä häilyvin perustein ja jaetaan ilman valvontaa. Prosessia pitäisi pystyä tarkkailemaan ulkoa käsin siten, että rahan liikenne ei vääristy.

    • Muutama lisäys rahavirtoihin:
      Ravintola/Dj/ – Teosto – biisin tekijät
      Ravintola/Dj/ -Gramex – artistit/äänitetuottaja

      Muutama fakta:
      Rahat kulkeutuvat tekijöille ja artisteille ilman välikäsiä vain joidenkin utopioissa.
      Pohjoismaiset järjestöt edustavat tehokkuudessaan ja avoimuudessaan maailman kärkeä. Rahan jaosta päättävät, ja sitä valvovat Teostossa tekijät ja kustantajat, Gramexissa artistit ja tuottajat .

      • En ole kyllä ollenkaan varma, meneekö se minun raha noille venäläisille konemusa-artisteille teoston/gramexin kautta, mutta hyvä jos näin on. Pitäisi varmaan kysyä itseltään, että ovatko saaneet rahansa. Viittaan kommentillani juurikin tähän tarkkuuteen. Sen pitää päätyä juuri eikä melkein niille joille kuuluukin ja teosto/gramex on vastuussa tämän toteutumisesta.

  3. Erittäin asiallista ja hyvin argumentoitua tekstiä. Ei pitäis jäädä kenellekkään lukijalle enään epäselväksi kuinka p”#stä nykyinen systeemi on. Ehdottomasti lähtee tämä teksti jakoon omalta osaltani. Keep up the good work!

    Harmi vaan, että eipä nuo tekijänoikeusmafian edustajat ole juuri ennenkään järkeä kuunnelleet…

  4. Tunnen kymmenkunta deejiitä, eikä kukaan heistä ole maininnut sanallakaan tuollaista lisenssiä. En usko että kukaan heistä maksaa mitään lisenssejä. Eikä heillä olisi siihen varaakaan, koska vuositulot DJ-hommista ovat tosiaan monella alle tuon lisenssin hinnan.

    • Ihmettelen kovasti millä palkalla teette työtänne. Itse olen ihan perus rivi dj ja ihan normaali palkkaa (+2000€)tulee saatua joka kuukausi.

      • Tein palkallisena, kunnes totesin ettei raflassa pääse toteuttamaan itseään kuin toisinaan vahingossa. =) En tiedä, onko sekään varsinaisesti tekijänoikeutta tai sen mukaista, jos me soitamme jonkun toisen tekemää musaa ilmaiseksi julkisesti, mutta itse olen ainakin kertaalleen biisistä jo artistin suuntaan rahaa laittanut.

      • Tässä tulee juuri se ohjelmatoimiston listoilla olevan “Sedula DJ:n” ja satunnaisia EDM klubikeikkoja heittävän “makkarideejiin” ero. Ensimainitulla on säännölliset viikottaiset keikat ja tulot niistä TOP100 biisistä, joita se soittaa kyllästymiseen asti. Makkarideejii soittaa monipuolisesti ja kasvattaa musiikkivalikoimaansa viikottain/kuukausittain useilla kymmenilla, jopa sadoilla kappaleilla, mutta heittää korkeintaan kerran kuukaudessa keikan, josta maksetaan 100 euroa, jolloin vuosituloksi kertyisi lyhyellä matikalla 1200 euroa. Monet makkarideejiit eivät yllä edes lähelle tuota summaa.

        Sedula DJ tekee hommaa työkseen, kun taas makkarideejii tekee hommaa harrastuksena rakkaudesta siihen musiikkityyliin mitä ikinä soittaakaan. Joo, varmasti se Sedula DJ:kin voi tehdä hommaa rakkaudesta musiikkiin, mutta työ on työtä ja harrastus on harrastus. Makkarideejiin vuosittain uuden musiikin hankkimiseen sijoittama summa on monessa tapauksessa varmasti moninkertainnen verrattuna satunnaisista keikoista ansaittuihin tuloihin, joten jo ennen näitä kyseenalaisia lisenssimaksuja makkarideejii tekee hommaa persnetolla.

        Lisättäköön vielä, että yleensä makkarideejiit soittavat sellaisten artistien ja tuottajien musiikkia, joista Teostolla ja Gramexilla ei ole harmainta aavistustakaan, ja mikäli DJ ei itse toimita täydellistä listaa (biisin nimi, esittäjä, levy-yhtiö, levykoodi, isrc-koodi), niin pennoset eivät ikinä päädy näille makkarideejiin soittamien kappaleiden tekijöille, vaan nekin roposet jaetaan Lady Gagan ja muiden mijonääristarojen kesken. Vaikka makkarideejiit toimittaisivatkin täydelliset listat soittamistaan kappaleista, näille artisteille jaettava osuus olisi kuitenkin loppupeleissä taskurahoja. Näin ollen heille olisi paljon enemmän hyötyä siitä, että makkarideejiit saisivat vapaasti soittaa heidän musiikkiaan, jolloin he saisivat kuuluvuuttaa ja mahdollisesti monet muutkin päätyisivät ostamaan heidän musiikkiaan, kuin se. että makkarideejiit jättävät ostamatta ja soittamatta, koska järjettömät lisenssimaksut nousevat esteeksi.

        Jokohan tämä ero on nyt selvästi väännetty rautalangasta, ja kaikki ymmärtäisivät miksi makkarideejiit ovat syystäkin tuohtuneita eikä nykyisessä lisenssijärjestelmässä ole mitään järkeä.

  5. Artikkelissa mainittiin kotimaisista tekijänoikeusjärjestöistä Gramexin lisäksi Teosto. Katson kuitenkin aiheelliseksi mainita, että Teosto, toisin kuin Gramex, rinnastaa nykyisin digimuodossa laillisesti lunastetun kappaleen fyysiseen CD-äänitteeseen, jonka käyttö heidän mukaansa siis ei vaadi erillistä lisenssiä.

    Asiasta tekee suhteellisen mielenkiintoisen se, että myös fyysiset äänitteet myydään maailmanlaajuisesti vain yksityistä kotikäyttöä varten (“all rights reserved, unauthorized copying, hiring, lending, public performance and broadcasting of this record prohibited”). Vallitsevan käytännön mukaisestihan fyysisiä äänitteitä on kautta aikojen saanut käyttää ravintoloissa niiden maksamien tekijänoikeusmaksujen pohjalta.

    Mistä siis johtuu, että kaksi eri tekijänoikeusjärjestöä, jotka toimivat saman lain puitteissa voivat tulkita lakia näin eri tavoilla? Teoston lisenssiä tarvitaan siis vain kun suoritetaan “mekanisointi”, hieno termi, joka käytännössä tarkoittaa datan muutosta muodosta toiseen (esimerkiksi analogisesta digitaliseksi tahi fyysinen kopio CD-levystä luotaessa). Gramex puolestaan on sitä mieltä, että lisenssi tarvitaan yksityiskäyttöön tarkoitettua digitaalijulkaisua julkisesti käytettäessä – vaikka heidänkään mielestään yksityiskäyttöön tarkoitettua fyysistä äänitettä julkisesti käytettäessä lisenssiä ei tarvita.

    Paitsi siis, että Gramexin linja poikkeaa Teoston linjasta, myös siis sisäisesti ollaan hieman hakusessa. Toisaalta – mikäli asia tuotaisiin suurella äänellä Gramexin huomioon, veikkaisin että linja muutettaisiin sellaiseksi, että “tokihan myös CD-levyjä käytettäessä pitää lisenssi hommata” … ja tätähän varmastikaan emme halua. Toive, että Gramex tulisi järkiinsä ja tulkitsisi asiaa kuten Teosto, on ehkäpä liian yltiöoptimistinen.

    • “Artikkelissa mainittiin kotimaisista tekijänoikeusjärjestöistä Gramexin lisäksi Teosto. Katson kuitenkin aiheelliseksi mainita, että Teosto, toisin kuin Gramex, rinnastaa nykyisin digimuodossa laillisesti lunastetun kappaleen fyysiseen CD-äänitteeseen, jonka käyttö heidän mukaansa siis ei vaadi erillistä lisenssiä.”

      Teoston lakimiehen kanssa olen sähköpostitellut ja he kielsivät kyllä, että heidän sääntönsä menisivät noin. Kysyin:
      “Olenko siis oikeassa, että Teostokin katsoo kaikki nettikaupoista
      ostetut kappaleet kopioiksi, myös sen ensimmäisen kovalevylle tallennetun?”

      Teoston vastaus:
      “Kyllä, myös ensimmäinen kovalevylle tallennettu kappale katsotaan kopioksi,
      sillä siinä syntyy uusi teoskappale lataajan kovalevylle palveluntarjoajan
      palvelimella olevasta teoskappaleesta. Sama pätee, jos biisi kopioidaan
      kovalevylle CD:ltä. Teosto ei onneksi ole yksin tämän käsityksen kanssa :)”

      Jostain syystä DJ-piireissä on kuitenkin sellainen käsitys monilla, että Teosto ei vaatisi lisenssejä nettibiisikauppojen biiseistä, mutta itse en ole saanut asialle mitään vahvistusta tai sitten Teoston linja on jossain välissä muuttunut. Tämä sähköpostikeskustelu vuoden takaa.

      -Tero

      • Olin ajatellut kaivaa lähteen väitteelleni ihan tosta noin vaan, mutta homma muodostuikin odotettua vaikeammaksi. Yritän kuitenkin edelleen etsiä. Sen verran kuitenkin muistan, että Teoston päänkäännös on tapahtunut vasta kuluvan vuoden aikana. Palaan asiaan (vaikka tulisinkin osoittaneeksi itselleni olleeni alun perin väärässä).

      • Mä oon muutaman vuoden seurannut tota keskustelua ja ainakin joskus yli kaksi vuotta sitten oli sellainen näkemys ilmassa, että Teosto ei vaatisi noista digikaupoista ostetuista biiseistä lisenssiä eli juttu ei kuitenkaan ihan tuore ole. Mutta palaappa asiaan, on mahdollista, että käytännöt on kuitenkin vielä vuoden sisällä muuttuneet vaikka toistamiseen.

      • Kauan meni, mutta löytyihän se vihdoin ja viimein mitä olin etsimässä 🙂

        Sivun http://www.teosto.fi/fi/tallenteet_dj-ja_%20liikunnanohjaajakayttoon.html lopusta löytyy linkki “Ohjeet”, josta löytyy mm. seuraavanlainen kohta:

        LAINAUS >>>
        Nettipalvelusta ostetut kappaleet, julkinen käyttö
        Jos käyttäjä sen sijaan polttaa kovalevykopion tai tekee muun uuden tallenteen (esim. kovalevylle) julkiseen käyttötarkoitukseen, kuten DJ- tai liikunnanohjaajatoimintaa varten, hänen tulee hankkia lupa tähän kopiointiin Teos- to/NCB:ltä (ja myös Gramexilta). DJ- ja liikunnanohjaajasopimus sekä tallennuslupa julkista esityskäyttöä varten ovat tällaisia lupia. Jos käyttäjä käyttää julkisesti DJ- tai liikunnanohjaajatoiminnassa tuota yhtä ja ainoata downloadaamaansa kovalevykopiota ja palveluntarjoajan käyttöehdot kattavat julkisen esittämisen, hän saa Teosto/NCB:n puo- lesta käyttää ko. kopiota ilman lisälupien hankintaa.
        <<< LAINAUS

        …ok, myönnettäköön, että en tiedä kuin muutaman verkkokaupan, jonka käyttöehdot eksplisiittisesti sallivat julkisen esittämisen – impliseettisesti salliminen on jonkin verran yleisempää. Tokikin suuri osa nettikaupoista (esim. iTunes, Beatport, yms.) eivät edes vihjaa, että esityslupa kuuluisi myytyjen kappaleiden hintaan.

      • Juurikin näin olen käsittänyt ja olen myös siinä käsityksessä, että vain aniharva nettibiisikauppa sisältää oikeudet muuhun kuin yksityiskäyttöön. Käsittääkseni Juno, Beatport, iTunes ja 7digital ei ainakaan mitään sellaista ehdoissaan mainitse, joskin Beatport taitaa luvata UK&US osastolla siihen luvan. Mitä sellaisia kauppoja on, jotka selkeästi lupaavat, että biisejä saa käyttää DJ-toiminnassa?

      • Piti tähän lyödä seuraavanlainen lista: DMC Download, CD Pool Sixpack, Mastermix Digital ja pari muuta. Puoli vuotta sitten lista olisi pitänyt paikkansa, mutta nyttemmin näyttäisi siltä, että näistä kaksi on muuttanut lisenssiehtojaan ja Mastermix suorastaan piilottanut käyttöoikeustiedot äärimmäisen tehokkaasti – FAQ-listallaan asia ohitetaan äärimmäisen monitulkintaisella “All downloads from Mastermix Digital are 100% legal and fully licensed by the copyright holders”, mutta tämäkään ei kyllä ole kaipaamasi “selkeä lupaus”.

        DMC Downloadin nykyinen lisenssiteksti ei ole täysin yksiselitteinen, mutta koska lisenssissä on mainittu että “You may access the Site solely for your own personal use”, joten kuvittelisin tiukimman mahdollisen tulkinnan mukaan tuon tipauttavan materiaalin julkisen käytön pois sallittujen asioiden listalta vaikka edellinen artikla sanookin että “service for professional Disc Jockeys, radio stations and specific music-orientated professionals only, offering the sale of goods relating to DJing. DMC products are for promotional use only and are not intended for sale to or use by members of the general public”.

        CD Pool Sixpackin uusi lisenssimalli kertoo asian ehdottoman seikkaperäisesti; “subject to you obtaining any and all necessary permissions from the copyright owners of the musical compositions contained on the relevant tracks and obtaining any other necessary permissions from any other third party individuals, organisations, unions or guilds you may also “burn” the track to CDR and play the track while working as either a paid or unpaid DJ” – eli no cigar sielläkään enää nykyisin 😦

        Katson olevani onnellisessa tilanteessa asuessani tällä hetkellä maassa, jossa asioita ei käsitellä ihan näin nöpönuukasti kuin armaassa synnyinmaassani. Inhottaa vain, että kun ensi kesänä tulen takaisin, ikävä kyllä joudun taas perehtymään tarkemmin tähän hullunmyllyyn.

      • Toi Teoston linja on kyllä hämmentävä. Nyt kun noita ohjeita luin, niin siellä tosiaan todetaan mielestäni, että se ensimmäinen kopio on ihan ok, jos siitä ei ole tehty lisäkopioita. Vuosi sitten ohjeet oli erilaiset ja Teoston lakimiehen kanssa käymäni sähköpostikeskustelu antoi selkeästi ymmärtää, että Teosto myös vaatisi lisenssejä. Reipas vuosi sitten ohjeissa luki kutakuinkin näin eli suora lainaus vanhoista ohjeista:


        “Teosto myöntää tarvittavat lisenssit musiikkia tarjoaville verkkokaupoille.
        Lisenssi sisältää yleensä oikeuden valmistaa teoksista kappaleita
        palveluntarjoajan palvelimelle sekä oikeuden välittää näitä kappaleita
        yleisölle. Kun tällaisesta verkkokaupasta ostetaan biisejä yksityistä
        käyttöä varten, Teoston lupaa ei luonnollisestikaan tarvita. Jos taas
        tarkoituksena on käyttä ladattua biisiä julkisesti esim. esittämällä se
        keikalla, Teostolta on haettava lupa kappaleen valmistamiseen (ts.
        lataamiseen). Verkkokaupan käyttöehdoissa voi tosin olla maininta, että
        palvelusta ladattuja biisejä voidaan käyttää julkisesti, jolloin Teostolta
        ei tarvitse erillistä lupaa kappaleiden valmistamiseen. Jos taas lataaminen
        voi tapahtua vain yksityistä käyttöä varten (kuten usein lienee asian
        laita), Teoston lupa tulee hankkia julkista käyttöä varten tapahtuvaan
        kopiontiin.”

        Eli jotain tuuliviirimeininkiä Teoston puolella on nyt ollut, koska nykyiset ohjeet ovat erilaiset. No, parempi tämä nykyinen, mutta silti ongelmia edelleen löytyy.

        -Tero

      • “Kyllä, myös ensimmäinen kovalevylle tallennettu kappale katsotaan kopioksi,
        sillä siinä syntyy uusi teoskappale lataajan kovalevylle palveluntarjoajan
        palvelimella olevasta teoskappaleesta.”

        Eli tarvitaan siis palvelu, joka streamaa musiikin reaaliajassa käyttäjän koneelle, esim. Spotify:n tyyliin? (tämän lisenssi ei taida DJ-käyttöä kestää)

  6. Hyvä kirjoitus. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, vaan tässä olisi yksi, jonka voisi muuttaa vähemmän ihmeelliseksi.

  7. Luin jutun kiireessä hiukan oikoen puhelimesta, joten en ole varma mutta mielestäni tätä ei mainittu: Cd-r levyn hintaan sisältyy vaiheistamismaksu mikä kehitettiin kasetti aikana kun kopiointia ei voitu valvoa. Maksuhan on tehty kattamaan tekijänoikeuskulut jo ennakkoon. Esim. Dataa levyille laittavat voivat jälkeenpäin hakea valmiiksi maksetun vaiheistamisen hinnan takaisin. Näin ollen en ymmärrä lisenssin virkaa muuta kuin rahastamisena. Kuten mainittua, ravintolat maksaa, levyistä (originaaleista), jne kaikesta maksetaan ja moneen kertaan.

    • Ja tämä ei ollut hyväksyntä poltetuillelevyille. Itselläni kokoelmia originaaleilta ja iTunes storesta mistä on jo maksettu kertaalleen. Ei piraatteja!

  8. Minä ja monet tanssinopettajakollegani painimme saman ongelman parissa. Pitäisi valita vuoden alussa biisit, joita aikoo opetuksessa (luovaa työtä) käyttää…mitenköhän siinä voi olla kovinkaan luova ja tarttua hetkeen jne.?! Ja meitäkin koskee rajoitus max. 400kpl vuodessa…mitenköhän jakaa tämä tasaisesti 3-vuotiaiden ja aikuisten oppilaiden kesken, jos ryhmiä on vaikkapa 15? Vai soitanko kaikille Lady Gagaa..?

  9. Olen ollut DJ yli 20 vuotta. Selkävaivojen vähentämiseksi siirryin digitaaliseen aikaan 2007 ja olen siitä lähtien kiltisti maksanut lisenssit Gramexille Ja Teostolle. Kyllähän se kirpaisi hieman lähteä maksamaan toista kertaa omistamistani levyistä, kun rupesin rippaamaan levyjä digitaaliseen muotoon.

    Kertaakaan urani aikana ei mukana kulkevaa biisikirjastoa/levypakkiani ei ole ratsattu. Kun olen sattunut kuulemaan moisista tarkistuksista ovat ne liittyneet yleensä siihen että ko. DJ on ilmiannettu.

    Gramex:ia ja Teostoa kiinnostaa vain se että ne saavat kerättyä lisenssimaksuja Dj:ltä.
    Kunhan rahaa tulee tilille, niin pretty much saat kopioida mitä haluat, eikä tarkastajat lähde liikkeelle muutaman sadan euron lisenssimaksun vuoksi, tarkastamaan onko biisikirjastossasi 500 vai 700 biisiä tai tiirailemaan ID-tageja.

    Hieno järjestelmä…Vähän niin kuin kasettimaksujärjestelmä.

    • Onkos kenelläkään kokemusta toimivuudesta käytännössä? Voinko käyttää esimerkiksi ipodiani biisien esikuunteluun ilman tätä maksua? Voinko valita koneen sekä ostopaikan suhteellisen vapaasti tekemättä merkittäviä kompromisseja merkeissä ja hinnoissa? (Poisluettuna ulkomaiset firmat)

      • Eipä ole koskaan tullut haettua tuota tunnusta, mutta tiedän monia joilla tunnus on ja jotka sitä käyttävät.

        Tunnuksella voi ostaa vapaavalintaisia hyvitysmaksuttomia välineitä näistä paikoista > http://www.hyvitysmaksu.fi/teosto/hymysivut.nsf/7d7cb8d7c8ceffa0c22565c9004cf780/bfed004d1acb9397c225783a0030ed9c!OpenDocument

        Ulkomaisista firmoista saa tietysti kaiken ilman hyvitysmaksua 🙂

    • Tämä pitää paikkaansa. Kuitenkin jopa Opepetus- ja kulttuuriministeriön jossain muistiossa mainittiin, että teoriassa näin, mutta käytännössä ihmiset eivät tiedä tästä ja käytännössä noiden hyvitysmaksuttomien alustojen hankkiminen ei ole erityisen helppoa. Olisiko ollut joku viime vuoden puolella julkaistu hyvitysmaksuselvitys.

      -Tero

  10. Voisin vielä lisätä muutamia ongelmia, joita esimerkiksi nuo lisenssien biisirajoitteet aiheuttavat. Jos DJ:llä on käytössä vaikkapa 50 biisiä vajaa se lisenssin sallima maksimikoko, niin DJ:n ei kannata ottaa sellaisia keikkoja itselleen, joissa tulee soitettua paljon sellaisia biisejä, joita vuoden aikana ei ole soittanut. Silloin joutuisi maksamaan korkeammista lisensseistä. Itselläni on tälläisia jonkin verran, että saatan soittaa sellaista musiikkia, että yhtäkään biisiä en ole sen vuoden aikana käyttänyt enkä yhtäkään biisiä tule sen vuoden aikana enää taatusti soittamaan uudelleen. Näistä keikoista en rahaa saa ja ne eivät ole yksityistilaisuuksia, joten lisenssit vaaditaan.

    Sitten asia, jota en ehkä korostanut riittävästi on se, että tuo lisenssijärjestelmä on vaan kohtuuttoman epäreilu DJ:lle, joilla on iso läjä cd- tai vinyylilevyjä, joista on jo kerran maksettu. Tuhannen levyn kokoelmaan sisältyy todennäköisesti yli 10000 biisiä ja jos aikoo hyödyntää merkittävää osaa DJ-käytössä, niin joutuu maksamaan kaikista biiseistä Teostolle uudelleen kerran ja sen lisäksi vuosimaksua Gramexille sen mukaan, paljonko biisejä aikoo vuoden aikana pitää soittokäytössä. (Tästä unohdin mainita, että Teostolle tarvitsee maksaa kopioinnista vain kerran per biisi ja Gramexille sen mukaan, kuinka monta kopioita käyttää vuoden aikana eli jos käytät jotakin biisiä neljä vuotta putkeen, niin kaikkina neljänä vuonna) Uusi aloitteleva DJ voi täysin laillisesti kopioida biisit vaikka siltä DJ:ltä, jolla on nuo tuhat levyä ja maksaa ainoastaan lisensseistä. Reilua? Sama pätee ohjelmatoimistoihin, joilla on merkittävä läjä CD-levyjä omasta takaa, näin digiaikana ne lojuu todennäköisesti jossain varastossa, vaikka kaikista biiseistä olisi jo kerran maksettu.

    Jos halvalla haluaisi päästä, niin varmaan DJ:t pääsisivät halvimmalla, kun hankkisivat kollektiivisesti levykirjaston kuhunkin soittopaikkaan. Jos paikassa käy neljäkin DJ:tä, niin se on n. 1200 eurolla lisenssimaksuja, jos kaikki soittaa digitaalisesti, mutta jos hankkisivat yhteisvoimin uudet biisit levyillä, niin tulisi varmaan vuoden aikana ehkä jopa hieman halvemmaksi. 1200 eurolla saa kuitenkin jo kutakuinkin 100 kokopitkää levyä, kun tilaa ulkomailta. Jopa puolella summalla sais sen 50 levyä, joka varmaan on enemmän vuodessa, mitä moneen paikkaan tarvitsee. Sinkkuja vielä enempi. Tokihan sitä tulisi maksettua myös turhastakin, kun ei voi poimia samalla tavalla rusinoita pullasta kuin ostamalla digikaupoista yksittäisiä biisejä.

    • Gramexillakin on olemassa tuollainen “ikuislisenssi”; äänitallenteen kopiointi tarkoituksena käyttää yleisölle avoimissa tiloissa kustantaa kertakorvauksena 1.09€ / ura. Tokikin tämän lisäksi tulee vielä esityskorvaukset, mutta sehän on aina ravintolan hoidettava muutenkin.

      Helpoksi asiaa ei kuitenkaan ole tehty. Käytännössähän tätä vaihtoehtoa hyödyntämällä DJ tekee itsestään “levytuottajan”… If you can’t beat them, join them 😉

  11. Joku kysyi, että “mikä niiden hankkimisessa on vaikeaa”, liittyen noihin ikuisiin lisensseihin, mutta jostain syystä ei nyt näy täällä sitä kommenttia. Kuitenkin, ainakin itselle tuli ekana mieleen, että itse joutuisin käyttämään parin vuoden tulot siihen, että saisin kaikille omistamilleni äänitteiden kappaleille tuon ikuislisenssin 🙂 Plus tietty vielä Teostolle oma siivu.

  12. Juu, ei oikein huvita maksaa jo ostetuista biiseistä uudestaan. Pitäisi ehkä harkita sellasta robottia, joka soittelee kotoa verkon kautta keikkapaikalle musat suoraan vinyyliltä dj:n ohjauksen mukaan. Olisikohan se tarpeeksi laillinen/järkevä systeemi. Ilmeisesti tällainen systeemi on todettu toimivaksi leffavuokraamoissa.

  13. Pingback: TTVK – Pseudoviranomainen viranomaisten joukossa? - Tietokone

  14. Olipa hienoa kerrankin nähdä tällaisissa kirjoituksissa jokin ehdotus! Yleensä kaikki narisee, mutta mitään ehdotuksia tai parannuksia ei viitsitä pohtia. Good Job 🙂

  15. Kirjoitit: Eli halvimmat lisenssit olisivat 3,75 ja 15 prosentin välillä DJ-toiminnasta saatavista vuosituloista. Kuinka moni olisi OK sen kanssa, että lätkäistäisiin 4-15 prosentin lisävero omaan palkkaasi?

    DJ toimii yrittäjänä, et voi verrata sitä palkan päälle lätkäistävään veroon vaan siihen, että joutuuko yrittäjä hankkimaan itse yrityksensä työkalut vai ei. Työkaluthan eivät ole vain ruuvimeisseleitä, vaan yhä useammin softaa ja lisenssejä. Summan määriin en ota kantaa, systeemi jossa biisien määrä kasvattaa summaa on tyhmä, mutta sinällään on mautonta vaatia DJ:lle erilaista kohtelua kuin muille yrittäjille. Niin me muutkin yrittäjät joudutaan mätkäistä veloituksemme kustannukset + kate laskuumme, ja jos sitä ei kyetä tekemään pitää katsella muita keikkoja.

    • Ei kyse ole siitä, että DJ joutuu maksamaan työvälineistään. Minusta on ihan kohtuullista, että DJ maksaa kappaleista, joita soittaa sekä tekniikasta, jota käyttää. Tässä on kyse siitä, että hinnoittelu ei ole formaattineutraalia. Jos vertaat DJ:tä yrittäjiin (mitä me emme kaikki kyllä millään muotoa ole), niin olisiko se kohtuullista, että esimerkiksi rakennusurakoitsijat joutuisivat maksamaan erilaisista luvista sen perusteella, että käyttävätkö he materiaalina puuta tai betonia? Siitähän tästä on kyse. DJ:t, jotka käyttävät CD-levyjä tai vinyylejä, eivät maksa mitään lisenssejä mihinkään suuntaan. Sen sijaat DJ:t, jotka ostavat biisinsä digibiisikaupasta tai kopioivat tietokoneille omilta levyiltä, joutuvat. Miksi eri työkaluja käyttäviä DJ:tä tulisi kohdella eri tavalla?

      En myöskään koe itse ainakaan itseäni yrittäjäksi ja olen aina tehnyt DJ:t palkkatyönä jonkun tahon kautta ja minulla on esimies siinä missä muillakin ja en laskuta ketään vaan minulle maksetaan verokortilla, niin kuin kelle tahansa palkansaajalle. Miten minä vertaudun yrittäjään?

      Paras vertaus olisi mielestäni keikkailevat muusikot, jotka soittavat muiden musiikkia keikoillaan. Ei heidän tarvitse maksaa siitä mitään lupia, että soittavat muiden kappaleita keikoillaan vaan ravintola hoitaa maksut eteenpäin. Eikä muusikoiltakaan vaadita mitään lisämaksuja sen takia, että soittavat digitaalisilla laitteilla musiikkiaan.

      Digibiisikaupasta ostetusta kappaleesta on maksettu jo kertaalleen Teoston ja Gramexin asiakkaille maksut, miksi niistä pitäisi maksaa toiseen kertaan vielä Gramexille? Miksi DJ:n tulisi maksaa toiseen tietokoneelle siirretyistä kappaleista, joista on jo kertaalleen maksanut CD-levyn tai vinyylin muodossa? Tekijänoikeuslakia laadittaessa ei ole ajateltu sitä, että joku haluaisi muuttaa ostamansa teoksensa formaattia ja laki on ajastaan jäljessä. En kuitenkaan käsitä, että mikä on se moraalinen peruste, millä voidaan vaatia joitain DJ:tä maksamaan materiaalistaan useaan otteeseen.

      Jos kopioit biisit kavereilta ja kirjaston levyiltä, niin silloin minusta lisenssi on enemmän kuin paikallaan enkä sitä vastusta. Jos olet jo kerran maksanut musiikista, niin ei siitä pitäisi enää toiseen kertaan maksaa. Kappaleiden julkisesta esittämisestä maksaa kuitenkin jo ravintola, mutta omien äänitteiden kopioiminen itselleen ei ole tekijänoikeudellisesti relevantti tapahtuma. Miksi olisi, kenelle on siinä tilanteessa jätettty muka maksamatta?

  16. Pingback: Montako kertaa DJ:n tulee maksaa musiikistaan? | Tero Uuttana – Toisenlainen näkökulma

  17. Pingback: Näin halpaa on kappaleiden lisensoiminen DJ-käyttöön! | Tero Uuttana – Toisenlainen näkökulma

  18. Pingback: DJ Orion

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s